torstai 9. toukokuuta 2019

Opiskelupaikkastressiä ja epämusikaalisuutta

Nyt on taas yksi pääsykoe tältä keväältä ohi. Vielä on ainakin yksi jäljellä, ennen kuin voin keskittyä jännäämään tuloksia. Tämä joka keväinen kouluhakurumba on kyllä yksi elämän stressaavimmista asioista. Toivon vain, että pian koulupaikka aukeaisi ja nämä loputtomat välivuodet olisivat omalta kohdaltani ohi. Toki näinä neljänä tai viitenä välivuotena (olen onnistunut hukkaamaan ajantajun näiden suhteen) olen ehtinyt tehdä töitä ja oppia paljon itsestäni ihmisenä. Elämäntilanteita on ollut monenlaisia ja vuosiin on mahtunut sitä sun tätä. Silti jollain tavalla tuntuu kuin elämä jumittaisi tässä samassa vaiheessa, kunnes pääsen jatko-opiskelemaan.

Välillä tulevaisuus ahdistaa ja tuntuu, että pitäisi jo olla jotain enemmän. Sitä en oikein tiedä, mitä se "jotain enemmän" on. Osa ystävistä on lähellä valmistumista tai suunnittelemassa perheen perustamista, kun itse olen opiskellut sekalaisia kursseja siellä sun täällä ja asun yksiössäni hamsterikämppiksieni kanssa. Vaikka tilanne vaikuttaa välillä aika ahdistavalta, pakkohan tähän on jossain vaiheessa tulla muutos. Kun muutoksen aika sitten joskus koittaa, luultavasti muistelen näitä sekalaisia vuosia lämmöllä ja haikeudella. Niin siinä on aina tapana käydä :').


Alunperin olin tulossa kirjoittamaan pikaisesti viime viikonlopusta tanssipedan opiskelun parissa, joten lisätäänpä siitä vielä muutama sana. Jännitin viikonloppua ihan huimasti etukäteen, koska sunnuntain yhtenä teemana oli musiikki. En tiedä, olenko aikaisemmin täällä maininnut, etten osaa ollenkaan laskea musiikkia ja taidan olla epämusikaalisin ihminen, jonka tiedän olevan olemassa. Kammoan laulamista, enkä osaa hahmottaa musiikkia. Elämäni aikana olen onnistunut vain kahdesti saamaan jonkin kappaleen soimaan päässäni hetken aikaa, kunnes olen erehtynyt ajattelemaan jotain muuta ja kappale on kadonnut samantien. Klassista musiikkia olen superhuono muistamaan ja on vain muutamia kappaleita, jotka pystyn tunnistamaan selvästi toisistaan. Esimerkiksi tämän kevään variaation musiikkia ajatellessani en saa minkäänlaista mielikuvaa päähäni, vaikka osaan koreografian.

Joidenkin mielestä tällainen epämusikaalisuuden taso on varmaan ihan uskomatonta, mutta tällaista se on mulle aina ollut. Jos kappaleessa on sanat, ne saatan muistaa hyvinkin, mutta säveltä niille en osaa kertoa. Olen haaveillut opettelevani soittamaan jotakin soitinta (okariina olisi ensimmäinen haavesoitin), koska sillä tämä osaamattomuuden osa-alue varmaan kohenisi. Ainakin haluan uskotella itselleni niin ja varmasti vielä joku päivä tulen sen testaamaan. :D


Loppujen lopuksi tämä opetusviikonloppu, etukäteisahdistuksesta huolimatta, oli tähän mennessä oma lempparini. Olen oppinut tämän kevään aikana nauttimaan improilusta ja enää ei ollenkaan haittaa, jos joku katselee ja todistaa sitä vierestä. Olen onnistunut päästämään irti siitä ajatuksesta, että minun täytyisi muokata luonnollista omaa liikemateriaaliani jollain tavalla, että se "hyväksyttäisiin" tanssiksi. Vasta tämän irtipäästämisen jälkeen olen päässyt tutkimaan, millaista se oma liike voisikaan olla. Sen ei tarvitse olla väkipakolla vahvaa, suurta tai näyttävää, koska sellainen ei tule multa yleensä luonnostaan. Saan liikkua rauhallisesti, liike saa olla herkkää ja pikkusievää, jos siltä tuntuu. Tämä ajatus on ollut eniten läsnä viime viikonloppuna ja saanut mut nauttimaan tanssista entistä enemmän.


Sunnuntaina opettaja oli kutsunut luoksemme muusikon, joka osallistui improiluun selloa soittamalla. Jostain ihmeellisestä syystä pelkkä soittajan ja soittimen läsnäolo aiheutti mulle alkuun valtavaa ahdistusta, koko kropan jännittyneisyyttä ja hermostuneisuutta. Pikkuhiljaa improilun jatkuessa aloin nauttimaan musiikista ja sen arvaamattomuudesta, siitä tuli mulle hetkittäin pieni osa tanssia. En oikein ymmärrä mistä tällainen kammo musiikkiin juontaa juurensa, varsinkin kun en ollut asiaa aiemmin näin vahvasti tajunnut. Musikaalisuus on mulle asia, jota haluaisin itsessäni päästä vielä kehittämään. Olisi mahtavaa pystyä kuuntelemaan musiikkia paremmin ja löytää siitä enemmän juttuja, joihin tarttua. Millaisia teidän suhteet musiikkiin on ja kuinka hyvin osaatte kuulla sitä? :)

-Helinä

Ps. Sunnuntaina alkaa se balettikurssi, jonka teemana on  variaatio Gisellestä. Olen nyt jumppaillut nilkkaa lääkärin ohjeilla ja pikkuisen se jo ojentuu paremmin. Ihanaa!

maanantai 6. toukokuuta 2019

Varvasjumppaa rasitukseen

Päätin pienen painostuksen alla käydä tänään lääkärissä näyttämässä nilkkaani. Olen töitä lukuunottamatta lepuuttanut kipeää nilkkaa nyt pari viikkoa, eikä mitään edistystä ilmennyt. Oli oikeasti ihan hyvä aika käydä hakemassa apua ongelmaan.


En ole pystynyt kunnolla ojentamaan vasenta nilkkaa ja varpaita tai käyttämään jalkaterässä baletin "wing"-asentoa (eli kääntämään ojennettua jalkaterää hieman ulospäin jalan suorasta linjasta). Nämä liikkeet on aiheuttaneet todella terävän kipupiikin nilkan ulkoreunaan, kehräsluun viereen. Kävely on onnistunut, kunhan varpaat ovat pysyneet suorina askeleen joka vaiheessa. Näillä tiedoilla lähdin lääkäriin.

Lääkäri teki muutamia liikkuvuustestejä varpaille ja nilkalle, jonka jälkeen hän oli ehkä vähän kummissaan tuloksista, jos oikein tulkitsin. Kuulema kyse on ilmeisesti pikkuvarpaiden ojentajalihaksen ylirasituksesta. Vastaavaa ei ollut kyseiselle lääkärille tullut aiemmin vastaan, joten taitaa olla vähän harvinaisempi vaiva. Tiedä sitten, onko tanssijoiden kesken tällaisen lihaksen ylirasitus yleisempää, kun lääkäri hieman ihmetteli kuinka tällainen pieni lihas on voinut ylirasittua. Luulenpa, että vastaus löytyy baletista ja jostakin omasta tekniikkavirheestä :'D.

Onnekseni kuulin, että tästä selviää jumppaamalla ja treenaamalla tavalliseen tahtiin (kuitenkin kipua kuunnellen). Itselleni tuli yllätyksenä, ettei lepo ole se keino, jolla tätä ylirasittunutta lihasta pitää hoitaa! Sain hyvät aktivointi- ja rentoutusohjeet nilkan ja varpaiden alueelle, joilla jalkaterän liikeratojen pitäisi palautua ennalleen. Näihin jumppiin kuuluu varpaiden harittamista, varpaiden nostelua lattiasta ja jalkapöydän kohottamisliikkeitä. Katsotaan, mikä vaikutus näillä liikkeillä on nilkan olotilaan!


Superhyvä uutinen oli se, että voin huomenna osallistua meidän ryhmän kevätesitykseen, jonka puolesta ehdin jo jännätä. Ihanaa!

-Helinä

perjantai 3. toukokuuta 2019

Kevätkauden lopetteluja

Heippa!
Luulin muutama kuukausi sitten, ettei ihmisellä voi olla enää enempää kiire, kunnes onnistuin saamaan sen toisen työpaikan nykyisen rinnalle :'D. Olen käynyt viime viikot kahdessa työssä, ja hoitanut opiskeluja ja pääsykokeita samaan aikaan. Lisäksi on ollut tanssitunteja pari kertaa viikossa, vaikka jazz oli sittenkin harmiksi pakko tiputtaa pois viikkoaikataulusta. Huh huh.


Onnistuin muuten selvittämään tiistain tunnin La Bajadere - variaation nimen ja sehän on Gamzatti! Kun kurkkasin tätä variaatiota *YouTubesta*, ihan yllätyin kuinka samanlainen meidän versio onkaan! Aiemmin olen tottunut tekemään huomattavan paljon helpotettuja versioita perinteisistä variaatioista, jotka enää etäisesti muistuttavat alkuperäisiä. Tällä kertaa lähinnä piruettisarjoja on yksinkertaistettu ja koreografia tehdään pehmeillä tossuilla. Kuinka siistiä! Kauden päättävä esiintyminen olisi ensi tiistaina koulun tiloissa. Jännäilen vielä, kuinka pari viikkoa sitten loukkaamani nilkka asettuu siihen mennessä, koska ärsyttäisi tehdä näin ihanaa juttua puoliteholla. Olisi mahtavaa päästä näyttämään, mitä on kevään aikana oppinut! Tällä hetkellä nilkkaa ei pysty ojentamaan, joten kovin optimistisia ihmeparantumisia en näissä neljässä päivässä odota tapahtuvan. Pakko on silti toivoa, että tilanne vähän parantuisi.

Huomenna alkaa opintojen viimeinen lähiopetusviikonloppu tältä keväältä, mikä on aika hurjaa. Tuntuu kuin ensimmäisestä opetuskerrasta olisi vain muutama viikko ja toisaalta pieni ikuisuus :D. Aika ja sen kuluminen on välillä niin hassua. Koitan saada kirjoiteltua tästä toisesta jaksosta syvällisempää pohdintaa, kunhan pääsykokeet ovat ohi.


Koreografioista ja baletista tuli vielä mieleen, että bongasin toukokuulle baletin variaatiokurssin, jonne aion ilmoittautua. Jos nilkan vamman vuoksi se kärkitossukurssi kariutuu, niin olisi kuitenkin jotain odotettavaa kevätkatselmuksen tuolla puolen <3.

-Helinä

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Mitä kuuluu balettiin?

Viime aikoina olen kirjoitellut enimmäkseen opinnoistani, minkä vuoksi balettipostaukset ovat jääneet huomattavasti vähemmälle. Olen ollut kevään aikana useammalta keskiviikon tunniltakin pois töiden ja sairastelujen vuoksi. Tällä viikolla pääsin onneksi palaamaan keskiviikkobaletin pariin ja päätin löytää aikaa myös baletista kirjoittamiselle.

Tiistain tunneilla ollaan aloiteltu jo la Bayadere - teemoissa. On ollut ihanaa päästä tekemään balettikoreografiaa! En ole oikein varma, mitä kohtaa tästä baletista sovelletaan, kun baletti itsessään ei ole niin tuttu itselle. Koreografiassa on peräkkäin paljon erilaisia piruetteja ja isoja hyppysarjoja, joiden välissä tulee piruetteja. Alussa on myös muutamia askelia aivan perusvalssia kääntyen. Jos tästä hatarasta selostuksesta joku pystyy tunnistamaan, niin kaikki veikkaukset otetaan vastaan :D. Tänä keväänä ryhmä tuntuu olevan vähän tavallista isompi, mikä tuo haasteita salin koon suhteen. Hyppysarjojen teko salissa toisi itselleni haasteita varmaan jo yksinkin, kun tuppaan hyppäämään aina vähän liian pitkästi ja tila loppuu helposti kesken. Kun tähän lisätään vielä monta kanssatanssijaa, en oikein uskalla tehdä kaikkia sarjoja kunnolla. Lisäksi tunnen olevani sen verran isompi kokoinen muihin verrattuna, että on tapana ylivaroa muita. Joka tapauksessa on ihana päästä tanssimaan pidempää sarjaa.


Keskiviikon tunneilla ollaan tuttuun tapaan treenattu paljon tekniikkaa. Tunnilla tehdään 45 minuuttia tangossa, vartti keskilattialla, noin vartti diagonaalissa ja loppuaika kärjillä. Tunti kestää loogisesti siis yhteensä 1,5 h. Mulla on aivan erityinen suhde näihin keskiviikon treeneihin, koska opettaja, viikonpäivä, sali ja osa muista osallistujista ovat aivan samat kuin vuonna 2014, kun aloitin baletin. Hauska ajatella, että olen jo viidettä vuotta hionut tossuilla saman salin lattiaa keskiviikkoisin :'D.


Balettitunnit ovat keskenään eri opettajien pitämät ja eri järjestäjien, mutta se on mielestäni vain hyvä juttu. Olen haaveillut pääseväni vielä yhdelle balettitunnille, joka olisi jonkun kolmannen opettajan pitämä. Jokaisella opettajalla on kivasti aina ne omat jutut, joihin haluavat puuttua ja mihinkä erityisesti panostavat opetuksessaan. Esimerkiksi toiselle opettajalleni musikaalisuus, tanssillisuus ja tarkka tekniikka ovat selkeästi tärkeämpiä. Toinen keskittyy taas enemmän liikkeiden hyvään hallintaan, eläytymiseen ja yhdessä tekemiseen. Erilaiset opettajat ovat omasta mielestäni tanssiharrastuksen rikkaus!


Huomasin muuten toukokuussa järjestettävän kärkitossukurssin, jonne ilmoittauduin. Siitä saa onneksi vähän jatkoa muuten lyhyelle kevätkaudelle :).

-Helinä

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Liikkeen monet muodot

Viime viikonloppuna pääsin taas koulun pariin, kun toinen jakso alkoi. Tämän  jakson teemana on oma liike ja tähän liittyvät ensimmäiset kaksi opetuspäivää meille piti Raisa Foster. Sain muuten vihdoin käsiini hänen kirjoittamansa kirjan tanssi-innostamisesta. Kirjan lukeminen on vielä kesken, mutta tulen varmasti jatkossa vielä palaamaan siihen.


Lähdimme liikkeelle improvisoiden, kuten aiemminkin. Aluksi tanssittiin vain omaa kehoaan kuunnellen ja opettajan mainitsemia mielikuvia mukaillen. Vähitellen päivän mittaan alettiin huomioida myös muita tanssijoita tilassa ja loppupäivästä tehtiin paljon improvisaatio- ja liikeharjoituksia pienissä ryhmissä. Yksi oma lemppari liikeharjoituksista oli sellainen, jossa tavoitteena oli löytää omalle keholleen uusia tasapaino- ja tukipisteitä lattiasta tai omasta kehosta. Tätä tehdessä päätyi mitä ihmeellisempiin asentoihin, joita ei ollut ehkä koskaan aiemmin tullut mieleenkään koittaa.

Harjoitusten lomassa lähdettiin keräämään muistiinpanoihin listaa liikkeen elementeistä. Oli ihana saada selkeä lista siitä, mitä kaikkea liikkeessä pystyy muokkaamaan. Monesti itse kangistuu johonkin tietynlaiseen liikkeeseen ja on todella hankalaa saada luotua siitä erilaista. Listalle saatiin pääotsikoiksi keho, virtaavuus, tila ja muoto. Keho tässä listassa on aika laaja käsite, mutta lähinnä se tarkoittaa kehon sisäisiä asioita, kuten juurikin painopistettä ja sitä kohtaa, mistä liike lähtee. Joka kerta, kun kurkkaan tätä listaa, alkaa päässäni rullaamaan jokin liikesarja ja sen eri variaatiot, mikä on aika hauska ilmiö. Saattaa olla, että muille tällainen hyvin jäsennelty lista ei tuota yhtälailla tyytyväisyyttä kuin mulle. Toisaalta olen aina ollut "listaihmisiä" ja jotenkin koen inspiroituvani niistä, oli aihepiiri lähes mikä tahansa :D.


Pääsin tutustumaan myös mulle aivan upouuteen tanssin osa-alueeseen, nimittäin harjoitukseen/tekniikkaan nimeltä 5rhythms. Harjoitus perustuu viiteen eri rytmiin, jotka ovat flowing, staccato, chaos, lyrical ja stillness. Nämä kuvaavat elämän viittä eri vaihetta, syntymää, lapsuutta, murrosikää, keski-ikää ja kuolemaa/maatumista. Joskus niitä verrataan myös elementteihin vesi, tuli, ilma ja maa, tosin chaos ei edusta mitään elementtiä. Yhden harjoituksen aikana on ymmärtääkseni tarkoitus käydä kaikki eri rytmit läpi oikeassa järjestyksessä. Näiden pohjalta voi lähteä luomaan myös koreografiaa. Harmiksi ehdittiin käydä tämä harjoitustekniikka läpi hyvin pintapuolisesti, joten jos joku osaa kertoa enemmän niin kuulisin mielelläni. Toisaalta tämän lyhyenkin esittelyn perusteella on pakko lisätä 5rhythms - tunnin kokeilu omalle tehtävälistalle.

Viikonloppuna sivuttiin myös koreografioiden ja tanssiteosten suunnittelua, rakennetta ja toteutusta. Näistä aiheista aion kirjoittaa myöhemmin ihan oman postauksensa, koska juttua riittäisi taas liiaksi asti :'D. (Pahoittelen muuten näitä "koulukuvia", jotka tulee napsittua lähinnä ruokatauoilla. Pitänee vähän ryhdistäytyä niiden suhteen.)

Hyvää alkanutta kevättä!

-Helinä

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Kehoni maailmassa - maailma kehossani

Lupasin julkaista kirjoittamani esseen täällä sen valmistuttua, ja nyt se olisi vihdoin valmis, jei! Seuraavaksi siis lisää pohdintaani ensimmäisestä jaksosta, jonka aiheena oli kehon potentiaali. :)


Alamme tutkia ympärillämme olevaa maailmaa heti, kun aistimme ovat kehittyneet sitä varten tarpeeksi. Maailmaa ympärillämme riittää enemmän kuin ehdimme yhden ihmiselämän aikana nähdä. Pelkästään pintoja ja materiaaleja on enemmän kuin saamme koskaan koskettaa ja tuntea. Ympäröivästä maailmasta tuleva informaation määrä on niin valtava, että se tuntuu peittävän kaiken sen tiedon, jota monesti unohdetut sisäiset aistimme meille viestittävät. Kuten Klemolan tekstissä todettiin, viittä aistia korostetaan ylitse muiden ja kehon sisäisistä aistimuksista on vieraannuttu. Muistan itsekin biologian tunneilla hakanneeni päähäni viiden aistin tarkkoja toimintaperiaatteita, kun proprioseptisista aisteista on riittänyt maininta vain sivulauseessa. Kummallista sinänsä, että saatamme tietää enemmän siitä mitä tapahtuu ympärillämme kuin siitä mitä tapahtuu ja miltä tuntuu itsessämme. Jollain tavalla oma kehotietoisuus on hukattu ympäröivään maailmaan, eikä kukaan edes huomaa sitä.

Olen aiemmin ajatellut ihmisen olevan kuin tikku-ukko tässä maailmassa, johon
kaikki tieto tulee ulkoapäin, joka tekee ja jolle tapahtuu asioita. Oikeammin taidamme kaikki olla vain ihon hennosti rajaamia omia pienempiä maailmoja, jotkal iikkuvat tässä yhteisessä suuremmassa kokonaisuudessa. Olen ajatellut tapahtumien olevan enemmänkin ajasta riippuvaisia, jäävän siihen aikaan, jossa ne tapahtuvat ja niihin palaamiseen tai tarkasteluun tarvitsisi käyttää aikakonetta. Toisaalta joskus jokin tässä hetkessä oleva saa palaamaan ajatuksissaan aiempaan tapahtumaan, kuten tietty esine tai valokuvat. Tällaisia esineitä monesti kutsutaankin muistoesineiksi, aivan kuin muisto olisi jotenkin kiinni esineessä. Välillä käy yllättäen niinkin, että toisen ihmisen pelkkä sanavalinta herättää muiston. Kehonkarttaa piirrettäessä huomasin, että eiväthän menneet tapahtumat elä esineissä tai sanoissa. Niitä kantaa mukanaan jatkuvasti ja ne elävät ihmisessä itsessään jokaisena hetkenä. Ne eivät jää omaan aikaansa, vaan jokainen ihminen tuo tämän eletyn kehon tapahtumineen mukanaan, minne ikinä meneekään. Kaikki koetut asiat eivät tietenkään voi olla mielessä yhtä aikaa kirkkaina ja selkeinä, vaan niiden täytyy olla meissä päällekkäin osittain läpinäkyvinä, aivan kuin valokuvien negatiivit. Osa niistä on ehtinyt haalistua  enemmän ja ne ovat keskenään aivan satunnaisessa järjestyksessä. Osa muistoistamme on helpompia löytää, toisten kadotessa helpommin toistensa lomaan.

Kirjojen sanotaan pitävän sisällään maailmoja, mutta mikä saa meidät kirjoittamaan oman kehomme tarinaa? Aluksi löydämme itsemme, omat kädet, jalat ja pään. Jaksamme keskittyä vain omaan kehoomme, kunnes huomaamme kaiken ihmeellisen ympärillämme. Kiinnostumme ja haluamme päästä lähemmäs, pelästymme ja haluamme kauemmas. Pelkkä haluaminen ei kuljeta vielä minnekään, joten tarvitsemme liikettä, joka meidän tulee opetella. Jokaisella liikkeellä on alku ja loppu, joita tarkastelemalla saamme tietoa liikkeen motiivista. Yleensä liikkeen saa aikaan jokin ulkopuolelta tuleva asia, josta inspiroidumme tai jonka haluamme saavuttaa. Ehkä haluamme saada liikkeen näyttämään oikeanlaiselta. Rouhiaisen tekstissä puhuttiin myös somaestetiikasta, jolloin tavoitellaan oman kehon esteettistä muutosta, tällöin motiivi liikkeelle on mielestäni osittain ulkoinen, vaikka kyseessä onkin oman kehon muutos. Omalla kohdallani liikettä on aina johdattanut suoraan tai välillisesti jokin ulkoinen seikka, tietynlainen liikemuoto tai suoritus. Liikkeen ilmaisun voi ajatella monesti myös ulkoa päin tulevana käskynä tai ohjeena, joskus koreografioissa ilmaisu harjoitellaan konemaisesti tietynlaiseksi. Toisaalta ilmaisun tulisi lähteä sisältä päin, vain heijastuen ulkopuolelle. En ollut aiemmin ajatellut, että pelkästään se, miltä liike tuntuu kehossa, voisi toimia liikkeen motiivina. Tähän mennessä tämä on ollut suurin harjoituksista syntynyt oivallukseni, oman kehon kuulostelu liikkeessä. Lihaksien jännitystilojen ja painopisteiden tunnustelu on ollut uutta. Itse kehon sisäiseen tunteeseen keskittyminen tanssiessa on ollut kokemus, joka on saanut ajattelemaan tanssia erilaisesta näkökulmasta kuin aiemmin.

Kun kehotietoisuutta on tarkoituksellisesti harjoitellut jokaista liikettä tehdessä, olen
tosiaan huomannut lähes kaiken liikkeen olevan keskustalähtöistä. Kun kehon
keskusta on vahva ja hallinnassa, on helpompi lähteä liikkumaan sitä kohti tai siitä poispäin. Hengitysharjoituksia tehdessä huomasin hengityksen olevan helppo lähtökohta liikkeelle. Hengitys on kuin kehon omaa musiikkia, jonka tahtiin on luontevaa lähteä tanssimaan. Jokaisella liikkeellä on suunta. Liike voi liikkua tilassa, mutta se voi liikkua myös kehon sallimissa rajoissa ja suunnissa. Vaikka jalat pysyisivät paikoillaan, voi ylävartalo liikkua alavartalon suhteen ja toisin päin.

"Kun katsomme kättämme, se ei katoa. Kun "katsomme" ajatustamme, se on jo
kadonnut" todetaan Klemolan tekstissä. Lausahdus tiivistää mielestäni hyvin näiden kahden maailman eroja. Oleva ympärillämme on suuressa mittakaavassa muuttumatonta, kun sisällämme taas tapahtuu jatkuvaa muutosta. Vaikka kehoamme ympäröivä maailma ja kehomme sisäinen maailma on erotettu toisistaan ohuella ihokerroksella, ovat ne selkeästi vuorovaikutuksessa keskenään. Arjessa ympäristömme on varmaankin suurin tekijä, joka vaikuttaa ajatuksiimme ja toimintaamme. Nykypäivän hektisyydessä tietynlainen itsenäinen pohdiskelu ja itsensä kuuntelu jää vähemmälle. Kun tarkkaavaisuuden kääntää kohti kehonsa viestejä, huomaa löytäneensä aivan uuden ulottuvuuden lähempää kuin on osannut kuvitellakaan.

Tekstit joihin viittaan tässä esseessä, ovat

(Klemola, T. 2005) "Taidon filosofia, filosofin taito. Tampere: Tampere University Press."

ja

(Rouhiainen, L. 2006) "Mitä on somatiikka? Huomioita somaattisen liikkeen historiasta ja luonteesta."

-Helinä

torstai 7. maaliskuuta 2019

Kehokarttoja ja liikkeen kehittyminen

Viime kirjoituskerrasta onkin jo hetki aikaa. Tällä välin olen ollut taas flunssassa, hakenut kesätöitä, käynyt töissä, käynyt treeneissä, saanut uuden työn ja lukenut koulumateriaaleja. Olen yrittänyt keskittyä vähän enemmän ensimmäisen jakson palautettavaan tehtävään, somatiikkaan ja kehotietoisuuteen liittyvään esseeseen. Ajattelin julkaista sen vielä omana postauksenaan, kunhan saan sen valmiiksi.

Aloitin tästä viikonlopusta kirjoittamisen jo muutama viikko sitten, heti toisen opintoviikonlopun jälkeen. Opettajalla (Maria Nurmela) oli vieläkin taiteellisempi ote tanssiin ja liikkumiseen kuin aikaisemmilla opettajilla. Se teki viikonlopusta todella mielenkiintoisen, mutta samalla myös erittäin haastavan.  Viikonloppu sisälsi paljon ajatuksilla leikittelyä ja mielikuvien luomista. Ehkä senkin vuoksi kirjoittaminen on jäänyt odottamaan ja tuntunut vaikealta, kun en ole osannut hahmottaa viikonloppua sanoiksi. Mutta yritetään!

Tällä kertaa viikonloppua ei ollut jaettu eri aiheisiin (varmaankin koska opettaja oli kumpanakin päivänä sama) . Lauantaina käytiin hieman enemmän läpi omaa ja muiden kehonkuvaa, piirtämällä ja liikkumalla. Miten jokainen kokee oman itsensä ja olemuksensa, millainen liike tuntuu omalta ja millainen vieraalta, mitä eri tapoja liikkua on mahdollista löytää. Paljon juuri omaan kehoon liittyviä, jokaiselle eritavalla näyttäytyviä juttuja.


Piirustusharjoitus, jossa oman kropan ääriviivojen sisään tuli piirtää ja kirjoittaa omia tuntemuksia, tunteita, toiveita ja tapahtumia, oli vaikea. Aluksi tuli piirrettyä vain asioita, jotka oikeasti tiedän olevan olemassa, kuten niveliä, luita ja aivot, ylipäänsä hyvin paljon biologialähtöisiä asioita. Lopulta sain lisättyä myös muutamia "epäoikeita" (ehkä oikea sana olisi antimateriaalisia tai "hengellisiä") asioita, kuten vaikka toiveita tai fiiliksiä. Yllättävän vaikeaa se silti oli! Jotenkin pelkäsin täyttäväni kuvaa liikaa tai lopputuloksen olevan liiankin sekava. Lopulta, kun kaikkien piirrokset nostettiin näkyville, omani näytti jotenkin vaatimattomalta ja jopa aralta muiden värikkäiden ja täysinäisten kuvien rinnalla. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka erilailla jokainen käyttää kuvioita, värejä ja tilaa kuvatakseen tuntemuksiaan ja kokemuksiaan.

Toisena päivänä käytiin läpi enemmän liikkeen kehittymistä ja liikekaavoja. Pintaraapaisun verran juteltiin myös tietoisuudesta ja liikkeestä ennen syntymää, vielä kohdussa olemisesta. Kuinka ihminen on olemassa ja liikkumassa jo ennen varsinaista syntymäpäiväänsä. Hieman käytiin läpi myös kuinka liike ja oppiminen kulkevat käsi kädessä ihmisen kehityksessä. Tämä oli musta todella mielenkiintoinen aihe ja vähän harmittikin, ettei sitä ehditty käydä enempää läpi.


Liikkeen syntymisen lisäksi puhuttiin liikkeen katoamisesta. Kuinka kyykkyasento, ylipäänsä lattialla oleminen ja sieltä nouseminen, pyöriminen ja pää alaspäin olo muuttuvat hankalammiksi iän karttuessa ja miten näitä taitoja voisi ylläpitää mahdollimman pitkään. Tiivistetysti aiheena oli kaikenlainen liikkeen kehityskaari, mistä liike alkaa, mihin se vie ja minne se loppuu, ja mikä toimii liikkeen motiivina ja kuljettajana. Esimerkiksi eteenpäin liikkumisen motiivina on monesti kiinnostuminen tai tarve. Näitä kysymyksiä pystyy mielestäni aika hyvin soveltamaan liikkeeseen kuin liikkeeseen, aina ihmisen kehityksestä tanssiteoksen tulkintaan.

Tanssin kannalta ehkäpä yksi tärkeimmistä asioista oli pyrkiä käsittämään, kuinka jokaiselle meistä kertyy elämänsä aikana oman liikkeen käsikirjoitus ja mikä kaikki siihen voikaan vaikuttaa. Mitä kaikkea oman liikkeen päälle voi opetella ja kuinka paljon omaan liikkeeseen lopulta voi vaikuttaa. Tämä aihe mun mielestä selitti hyvin mm. sitä, miksi yksi tanssilaji voi tuntua toiselle helpolta ja toiselle vaikeammalta. Miksi toisilta tietynlainen liike tulee luonnostaan ja toisilta se vaatii monta tuntia harjoitusta. Koska kaikkihan me (jotka siihen pystymme) osaamme liikkua ja tanssia. Jokainen vain tekee sen omalla tavallaan.


Muutamasta ajatuksesta kasvoi taas kerran hurjan pitkä sepustus, niinkuin mulle yleensä tuppaa aina käymään :'D. Jos joku aihe tästä ensimmäisestä jaksosta jäi vielä kiinnostamaan enemmän niin huikkaa siitä ihmeessä. Luultavasti löydän vielä lisää höpötettävää kaikista aihepiireistä, jos kunnolla jään niitä pohtimaan. Sitä paitsi yhdessä höpöttäminen on aina mukavampaa :).

-Helinä