torstai 12. maaliskuuta 2015

Balettihaaveita

Ajattelin kirjoittaa ylös (nyt hieman jo myöhässä), mitä odotan baletilta ja muulta tanssiin liittyvältä tämän vuoden suhteen.

Koska en ole mikään superballerina, vaan aikuisharrastaja, voivat haaveeni ja tavoitteeni kuulostaa jonkun korvaan tylsiltä. Nämä ovat kuitenkin itselleni realistisia tavoitteita. :)

* Aion tehdä kaikkeni, että mun aukikierto paranisi. Samoin nilkat tietysti.

* Yritän päästä kaikki spagaatit maahan vuoden loppuun mennessä. Oikea menee jo, mutta vasen ja keskispaga eivät.

* Yritän pitää mun balettimotivaationi yhtä korkealla kuin se on ollut tähänkin asti.

* Yritän jaksaa venyttää mun käsiä, ne tuntuvat jotenkin tosi "joustamattomilta".

* Lupaan itselleni varata kesälomalla meidän talon yläkerrassa (9. kerroksessa!) olevaa "salia" balettiharjoitteluun.

* Yritän löytää joka tunnilla sen saman keskittymiskyvyn, jonka löysin maanantain tunnilla.

* Tämä on enemmänkin kaukainen haave, mutta haluaisin oppia joskus edes pienen pätkän Pähkinänsärkijän lumihiutaleiden valssista. Rakastan sitä musiikkia. (Tarkoitan siis tätä)

* Haaveena olisi myös ommella itse (onnistunut) oma balettipuku. Saisi itse päättää värit, mallin ja koristeet... Ihanaa :).

* Toivon, että jaksan tehdä töitä näiden mun haaveiden ja tavoitteiden eteen.

Millaisia tavoitteita/haaveita/unelmia teillä on? :)

-Helinä

4 kommenttia:

  1. Anonyymi12.3.15

    Haluaisin itsekin parantaa aukikiertoa, saada spagaatin, oppia grand jeten korkeammalle, saada joskus soolo ja ehkä oman tanssiblogin aloitus olisi kivaa :D haaveesi ja tavoitteesi kuulostavat hyvältä! Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloita ihmeessä oman tanssiblogin kirjoitus, jos siltä tuntuu. Niitä on aina mukava lukea :).
      Toivottavasti pääset esittämään soolon joskus! Tsemppiä sullekin :)

      Poista
  2. Hyviä haaveita ja tavoitteita sinulla ja osa niistä olisi myös itsellänikin tavoitteena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :). Yritetään kumpikin myös saavuttaa ne ;D!

      Poista