perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kansallisbaletin kesäkiertue

Olin katsomassa kansallisbaletin kesäkiertuetta perjantaina. Kyseessä on ilmeisesti useamman vuoden jatkunut "perinne". Osa kansallisbaletin tanssijoista lähtee kiertämään Suomen isoja kaupunkeja ja esiintyy ulkolavoilla. Katsomaan pääsee kuka vain aivan ilmaiseksi. :)

Tällä kertaa sattuikin täydellinen kesäsää ja oli mukava istuskella auringonpaisteessa. Tuntui kyllä hieman hölmöltä katsella balettia aurinkolaseissa ja aluksi yritin pärjätä ilman, mutta ei siitä tullut mitään, kun silmät alkoivat vuotaa.

Itse esitykset olivat kaikki upeita, kuten sopii olettaakin. En ole mikään nykytanssin ystävä, joten siihen perustuvista koreoista en ollut niin innoissani. Kerran olen itse kokeillut nykytanssia puoli vuotta ja tuli ylitaiteellinen olo. Miesten paita ja shortsit päälle ja siinä sitten tanssahdeltiin (jotain ylimaallisia käden vetkutuksia ja lattialla venkoilua). Siihen se sitten jäikin.

Joka tapauksessa ajattelin puhua enemmän balettipätkistä. Niitä oli huomattavasti suurempi osuus koko esityksestä ja olivat kaikki keskenään todella erilaisia. Oli erikseen selkeästi lapsille ja aikuisille suunnattuja esityksiä, vauhdikkaasta hitaaseen ja hauskasta vakavaan taittavia koreoita. Varmasti jokaiselle löytyisi siitä valikoimasta jotain, mistä tykkää! Lisäksi kaikki puvut kimaltelivat sateenkaaren väreissä auringossa ja olivat muutoinkin järjettömän kauniita.

Menisin mieluusti uudelleenkin katsomaan! Ensi viikolla kiertue kiertää vielä kolme kaupunkia ja kannattaa mennä katsomaan, jos vain pääsee :).

Ma 8.6. klo 18 Lahti, satama
Ti 9.6. klo 18 Jyväskylä, Lounaispuiston lava
Ke 10.6. klo 20, Kuopio, Matkustajasataman lava

2 kommenttia:

  1. Essi9.6.15

    Tänään olen itsekin menossa katsomaan tuota esitystä ja odotan innolla sitä :)

    VastaaPoista