torstai 3. syyskuuta 2015

Balettia!

Kirjoitan tämän postauksen kahdessa osassa. Ekan osan nyt ennen balettituntia ja toisen osan sitten balettitunnin jälkeen :).

1. Flunssa ei ehtinyt lähteä kokonaan pois, joten vielä tulee niiskutettua ja satunnaisesti yskittyä. Ajattelin nyt kuitenkin, ettei ensimmäisellä (avoimen tason) tunnilla tehtäisi paljon muuta kuin katsottaisi baletin perusteita. Tämän vuoksi uskallaudun tänään puolikuntoisena tunnille.
Jännittää hieman, koska en ainakaan viimeksi liikuntakeskuksessa käydessä nähnyt missään balettitankoa. Tehdäänköhän kaikki liikkeet keskilattialla :S?  No, se selviää ainakin tänään.

Toinen asia, mikä epäilyttää, on pukeutuminen. Infossa sanottiin, ettei balettikamppeita tai nutturaa tarvita, mutta itse tykkään tanssia ns täydessä varustuksessa (leo, hame, sukkikset, tossut, nuttura). Laitankin siis täydet kamppeet päälle ja toivon, ettei kukaan ajattele mua sellaisena ylihienona hifistelijänä. Olisi nimittäin kiva saada tunnilta tanssikamuja, joiden kanssa voisi jutella pukkarissa. Nutturan jätin ilman nutturaverkkoa, jos se loisi rennompaa kokonaiskuvaa tai jotain... ei toki epätoivoista ajattelua :'D.

BALETTITUNTI 70 MIN

2. Ensimmäisenä on pakko mainita ryhmän järkyttävän suuri koko! Meitä oli jotain 40 tunnilla ja viime kerralla suurelta tuntunut sali olikin helposti ruuhkassa. Täytyy kyllä kuitenkin antaa pisteet ohjaajalle, joka keksi tapoja saada meidät mahtumaan hyvin. Esimerkiksi hyppysarjoja tehtiin neljässä rivissä diagonaaliin jne.

Kaikki liikkeet tehtiin tosiaan keskilattialla, kuten jo ajattelin aikaisemmin. Tämä ei mua hirveästi haitannut, koska tankoon tulee muutenkin helposti nojattua liikaa. 

Tunti ei tuntunut noudattavan tavallista balettitunnin kaavaa vaan aluksi oli kaikkien esittäytymiset ja jokaiseen liikkeeseen keskityttiin kauemman aikaa ja etsittiin oikeasti työtä tekevät lihakset. Tämä saattaa tosin vähentyä, kun kurssi menee pidemmälle. Huomasin myös, että tekniikka oli hieman erilainen kuin aikaisemmin oppineeni. Paino oli pidettävä jatkuvasti hieman edessä ja kädet menivät aivan eri tavalla, mihin olen tottunut. Tästä syntyi oma haasteensa. Selkä sai olla myös hitusen enemmän notkolla kuin aikaisemmilla tunneilla, joilla olen ollut.

Aivan uutena juttuna olivat pari- ja ryhmätyöskentely. Eli parin kanssa tehtiin esimerkiksi plietä selät vastakkain jne. Tässä heti huomasi, jos yritti lintsata nojaamalla taakse tai eteen :'D. Muutoinkin tunnilla keskityttiin mulle aivan uusiin asioihin ihan perusliikkeistä alkaen (mikä on hyvä asia!).

No, nyt on syksyn tanssitunnit avattu ja tästä on hyvä jatkaa! Ensi tiistaina show-tanssia ja keskiviikkona sitten balettia taas omassa ryhmässä :).

-Helinä

8 kommenttia:

  1. Ohoh mikä ryhmäkoko! :O Ja mä kun luulin, että 18 on paljon :D
    On vähän kimuranttia, kun eri opettajilla voi olla hieman eri versiot liikkeistä, niin joutuu aina muokkaamaan liikkeitä opettajien mukaan. Vaikka sanotaankin baletin olevan universaalisesti samanlaista, niin eri tyylisuuntauksia on kuitenkin paljon (Cecchetti, Balanchine, Vaganova, Bournonville...). Tosi moni baletin (tai tanssin ylipäätään) ammattilainen on kouluttautunut lukuisten eri mestareiden opeissa, ja näin on tarttunut eri tyylejä.
    Se voi tuntua oppilaasta turhauttavalta - just opin tekemään port de brasit, ja nyt ne tehdään eri tavalla! - mutta se voi parhaassa tapauksessa olla rikkaus :)

    Hih, pakko sanoa että nuo kuvassa olevat ballerinat on niin söpöt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kaikki olivat yhtä hämmentyneitä lopullisesta ryhmän koosta :D.
      Tämä balettityyli oli jollain tavalla pehmeämpää kuin aikaisemmat. Onneksi liikkeiden nimet olivat samat!

      Haha, kiitos! Mulla on samat ballerinat myös vihreillä korostuksilla :D.

      Poista
  2. Kuulostaa aika hurjalta toi ryhmän koko:D mukava, että dullakin on nyt alanut baletti! Ja nuo tekniikka erot ovat välillä melko rasittavia, varsinkin jos käy useammalla opettajalla samaan aikaan ja he korjaavat samoja asioita omien mieltymyksien mukaan. :) tsempit treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mutta eiköhän me pärjätä tuon ryhmän kanssa. Tuo on kyllä ärsyttävää, jos vaikkapa käsiä korjataan jatkuvasti eri tavalla eri tunneilla :D.
      Kiitos ja samoin tsemppejä sullekin :).

      Poista
  3. Mitä? Poikkeaako tekniikat noin paljon? Onpa erikoista. Itse olen pitänyt oman opettajan mallia juuri oikeana. Minkä mukaan ammattitanssijat sitten valitaan, jos tekniikat vaihtelevat noin paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusjutut (linjaukset, aukikierto, tasapaino, notkeus, oikea voimankäyttö jne) pysyvät samoina varmaan joka tunnilla ja samoja piirteitä varmaan vertaillaan myös ammatilliseen koulutukseen hakevilla. En tiedä varmasti, mutta näin epäilisin :D.

      Poista
  4. Hui olis kyllä jännä tehdä koko balettitunti keskilattialla! Tosin hyvää tasapainoharjoitstahan se olisi. Meillä on yhessä sarjassa nyt niin, että pitää irroittaa tankokäsi, ja hemmetti vieköön kun tuntuu että lantio lähtee kääntymään sinne aukikierretyn jalan suuntaan aina. Lihakset pitäisi saada vaan työskentelemään tehokkaammin...
    Jännän kuulosta toi parityöskentely :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tuo vaikuttaa tasapainoon, ainakin luulisi niin :D. Mullakin välillä on tuota kiertymisongelmaa, nykyään onneksi pikkuisen vähemmän.
      Tuo parityöskentely oli yllättävän hauskaa ja tehokasta!

      Poista