torstai 3. joulukuuta 2015

Sovituksia

Kävin tänään kaupungilla koulun lakkiaisharjoituksissa ja vaihtamassa eilisen väärän huulikiillon oikeaan huulipunaan (vaihto sujui ongelmitta, samoin harjoitus). Kun nyt kerran tuli rampattua ympäri kaupunkia, päätin käydä samalla sovittamassa kärkitossuja eri liikkeissä. Yksi syy tähän oli mun malttamattomuus saada tietää löytyykö sitä oikeaa kokoa, mutta ajattelin myös, ettei tarvitse sitten ensi viikolla juosta uudelleen samoja reittejä.

Ballerina&Liikunnassa loppuivatkin kaikki koot jo seiskaan (parissa oli myös 7 1/2, mutta eivät muuten sopineet pohjan vuoksi). Sain silti kokeilla eri leveyksiä tossuista ja malleista. Myyjä päätyi siihen, että mulle tulisi tilata Bloch Sonata, 7 1/2, D-leveydellä. Saisin tossut sitten muutamien viikkojen päästä. Hintaa noilla olisi 69 euroa.

Piruetissa päädyttiin myös Blochin tossuihin (muissa merkeissä ei ollut oikein pitkiä, mutta kapeita tossuja). Tällä kertaa "voittajaksi" päätyi Bloch Suprima, 7 1/2, C-leveydellä. Hintaa olisi 67 euroa. Bloch Sonataa ei ollut tässä liikkeessä oikeassa koossa (tai sitten ei ollenkaan).

Koko on ilmeisen varmasti nyt se 7 1/2, kun molemmat sovittajat päätyivät siihen testailujen jälkeen ja se tuntui mustakin sopivalta (nettisivuilla sanottiin sen vastaavan kokoa 41, mitä ihmettelen paljon). Leveys mietityttää, koska testasin Piruetissakin D-leveyttä ja pidin eri levyisiä tossuja jaloissa vuorotellen ja samaan aikaan. Päädyttiin kuitenkin myyjän kanssa tuohon C:hen, koska se tuntui ja kuulemma näytti paremmalta kärjellä ollessa. Tasajalalla D-leveys oli paremman tuntuinen, kun taas C oli melko puristava, muttei täysin mahdottoman huonon tuntuinen. Sovitus tuntui vaikealta, koska ei tiennyt yhtään, miltä tossujen tulisi tuntua :D.

Onko teillä mielipiteitä näistä vaihtoehdoista? Ottaisin kiitollisena vastaan :).

-Helinä

Tiedän, ettei kaupassa saa kuvata, mutta en voinut vastustaa, kun myyjä haki toista paria varastosta :D.

10 kommenttia:

  1. Onnea, kärkitossu treenaamisen aloittamisesta! :D mulle tossujen sovitus on edelleen vaikeaa vaikka tossuja on jo useammat takana, en tiedä mikä siinä on miksi tossut tuntuvat mulla aina eriltä kaupassa kun treenatessa:D viimeksi sovitin eri tossuja 45min ja siltikkin Olin epävarma mitkä olisi paras valinta. Omat ekat tossut mulla oli nuo suprimat eikä mulla ainakaan Ole niistä pahaa sanottavaa, ei mulla tosin Ole niitten jälkeen ollut yksiäkään blochin tossuja,koska niissä on niin pehmeä pohja joten sen suurempaa kokemusta mulla ei niistä ole:) itse suosittelisin ottamaan sen kapeamman tossuparin jos se tuntui kärjellä paremmalta. Jostossu on liian levä niin sun nilkka saattaa tanssiessa "pudota" niin, että tossu ei tunnu enään hyvältä. Muutenkin tossu venyy, pehmenee ja muokkaantuu jalan mukaan jonkin verran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, mulla sentään helpotti asiaa se, että yhteensä oli vain kolme paria, jotka edes mahtuivat mun jalkaan. Huomattavasti helpompi valita niistä kuin kymmenestä eri mallista.
      Olen vain kuullut, että Suprimoissa olisi aloittelijalle melko pieni kärki. Kiva kuulla, että sun kokemus niistä ei ollut negatiivinen. Kiitos vinkeistä! :)

      Poista
  2. Aaaaaa nyt on kyl pakko sanoo että olen vähän kateellinen sulle!! :D Siis tästä koko kärkitossu hommasta, vautsi mikä juttu! Onko teidän ope kollektiivisesti antanut luvan kaikille kärkitossuihin, vai käykö hän vielä jotenkin yksityiskohtaisemmin kaikkien räpylät ja nilkat läpi? Vitsi oon niin innoissani sun puolesta, musta olis kiva käydä edes sovittamassa kärkkäreitä, mut en kehtaa ku ei tosiaan ole aikomusta vielä ostaa. Suuret onnittelut vielä sulle! Ehkä minäkin vielä joskus ;_;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin myöntää, että varmasti itsekin olisin! Useat meidän tunnilla käy muillakin tunneilla ja ope kiertää joka tunti tarkastellen meidän nilkkoja tenduissa. Hän sanoi kyllä, että meidän nilkat alkavat näyttämään siltä, että voidaan ottaa kärkkärit pikkuhiljaa mukaan. Eli vastaus on kyllä ja ei. Kaikki saivat luvan, mutta sillä hetkellä ei suoritettu mitään tarkastusta :D.
      Suunnittele pieni valkoinen valhe, jos kovasti haluat käydä sovittamassa :'D. Kyllä se suuri "kärkkäripäivä" sullekin vielä koittaa!
      Kiitos paljon :))!

      Poista
  3. Aaarh! Mä ehkä toivoin että tää sun postaus olisi jotenkin mystisesti valaistuttanut mut kärkkäriasiassa :D Mutta en tullut kyllä hullua hurskaammaksi, ehkä jopa päinvastoin. Ei kai se auta kuin mennä itse sovittelemaan sitten. Jännittää, mutta ehkä ne myyjät siellä osaavat asiansa. Piruetti ois kätevästi tuossa melkein mun työhuoneen naapurissa... Kauanko sulla meni siinä sovittelussa aikaa? Pitääkö varata vähintään tunti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on melko sekavaa. Kokoja on siis jotain 3-8 ja niissä eri leveyksiä kai B-D. Lisäksi on eri merkkejä, jotka tekevä hieman eri mallisia tossuja. Mulla on pitkä, mutta pituuteen nähden kapeahko jalka. Tarvitsin siis jalkaterän pituuden vuoksi koon 7 1/2. Kuitenkaan jalka ei ole kovin leveä niin C-leveys oli hyvä ja tuki silloin jalkaa myös sivuilta :).
      Mulla jalan pituus rajasi huomattavasti vaihtoehtoja pois, ja jäljelle jäi vain kolmet tossut. Siksi sovituksessa kesti arviolta vain 10-15 minuuttia. Jos jalka on pienempi, menee aikaa varmaan enemmän, kun vaihtoehtojakin on enemmän tarjolla :). Luulisin silti, että ~40 minuuttia riittäisi. Riippuen tietysti siitä, kauanko haluaa arpoa eri mallien välillä :D.

      Poista
  4. Oi että, odotan sinun ekoja tossuja melkein yhtä paljon kun odotin omiani! :D

    Tuo sovittaminen onkin hankalin osuus, itsekään en ole tainnut löytää vielä oikeasti sopivia tossuja! Ensimmäiset tossut oli liian pienet ja väärän malliset, toiset tossut ovat ehkä oikeaa mallia, mutta koko ja leveys olivat liian suuret omasta mielestäni, vaikka sovittaja sanoikin, että niiden kuuluu olla sellaiset. Nyt minulla on kolmannet tossut alla, eri mallia kuin kumpikaan aiemmista tossuista, ja ne tuntuvat aika hyviltä. En silti ole varma siitä, ovatko oikeat kuitenkaan.
    Eli pointtini tässä taisi olla se, että niitä oikeita tossuja saattaa joutua metsästämään pitkäänkin, varsinkin jos valikoimat liikkeissä eivät ole kovin laajat, ja oikean kokoisia tossuja joutuu tilaamaan muualta. Onnea kuitenkin etsintään, toivottavasti ne Blochit ovat sopivat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :D. Lupaan laittaa kuvia heti, kun saan ne käsiini!

      Tosi ärsyttävää, jos tossut onkin väärää kokoa, kun ovat niin kalliit. Toivottavasti sullekin löytyisi ne täydelliset tossut :). Joo ja toivottavasti ne Blochit olisi mulle hyvät.

      Poista
  5. Munki on pakko sanoo et oon kyl kade sulle, mutta iloinen sun puolesta! :) Haluaisin itekin tosi paljon päästä kokeilee kärkkäreitä. Tuli vaa viime balettitunnil etten kehtaa kysellä opelta niistä. Kuvittelen varmaan että en ole tarpeeksi hyvä vielä niihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas toivon, että tekin pääsisitte pian sovittelemaan kärkkäreitä :).
      Jos susta tuntuu epävarmalta oman taitotason suhteen, voithan kysellä opelta mitä mieltä hän on tai mitä osa-aluetta tarvisi vielä kehittää :).

      Poista