tiistai 9. helmikuuta 2016

Piruetteja

En vieläkän ole onnistunut siirtämään videoita kamerasta koneelle (en saa niitä millään näkymään), joten kuvasin hyvin lyhyen pätkän piruetteja omassa huoneessani. Kuten videosta ehkä näkee, mun huoneessa ei ole ihan kauheasti tilaa ja koko ajan saa pelätä osuvansa johonkin. Videolla on ensin tasapainoja ja ilman piruettilautaa tehtyjä piruetteja (kaikki ei ole todellakaan passeessa :D). Lopuksi myös piruettilaudalla tehtyjä. En tiedä yhtään, miksi videon aloituskuva on niin kummallinen, enkä sitä osannut vaihtaakaan. Välillä taustalla on myös musiikkia ja välillä ei, koska kuvatessa mulla oli Youtubesta jokin soittolista soimassa. 

Mulla oli jotenkin tavallista enemmän ongelmia lattian(kin) kanssa. Päkiä- ja balettitossut eivät luistaneet lattiassa sitten millään ja tossuilla meinasin jatkuvasti lentää seinään, kun ne olivat niin liukkaat. Osa kuitenkin onnistui siedettävästi ja kokosin ne tähän videoon :).





Lopuksi vielä piruettilaudasta muutama sana. Ostin siis sen hieman korkeamman version, jonka pitäisi olla haastavampi tasapainoilun suhteen. Aluksi sillä pyöriminen oli musta hankalaa, koska paino oli koko jalalla päkiän sijaan. Siihen kuitenkin tottui melko nopeasti, jonka jälkeen pystyi keskittymään keskivartalon tukeen ja suoraan tukipolveen. Tuolla jos pyörii keskivartalo löllönä niin kaatuu heti joko eteen tai taaksepäin :D. Passeessa piruetit ovat lähes yhtä hankalia kuin ilman lautaa (tosin vauhti ei lopu niin helposti, jos asento on muuten oikein), mutta jos pyörimisasentoa ei mieti sen kummemmin niin saa pään helposti sekaisin. Videollekin laitoin muutaman pätkän, joista tuon huomaa, eli kierroksia pyörii paljon ja nopeasti, mikä on hauskaa vaikkei se mitään varmasti kehitä sen kummemmin :D.

Eniten apua olen saanut tuosta juuri siihen keskivartalokorsettiin ja myös spottaamiseen. Uskallan nykyään ottaa myös paljon enemmän vauhtia piruettiin kuin aiemmin. En tiedä oliko sattumaa vai ei, kun pääsin muutama päivä  tuon laudan oston jälkeen ensimmäistä kertaa 2,5 kierrosta ympäri passeessa (ilman sitä lautaa). Se ei varmasti ollut mikään maailman siistein passeepiruetti, mutta kierroksia oli se puolikas enemmän kuin koskaan aiemmin :).

Jäikö vielä jotain kysyttävää tuosta piruettilaudasta? En oikein tiedä mitä siitä olisitte halunneet kuulla, joten kysykää kommentilla, jos jotain jäi tässä sanomatta :).

-Helinä 

2 kommenttia:

  1. Helinä, uutta habaa kehiin, sillä sulle on mun blogissa haaste! :)

    VastaaPoista