maanantai 27. kesäkuuta 2016

Sitä ja tätä

Ajattelin tehdä sekavan kuulumispostauksen, koska tällä hetkellä ei ole mitään sen suurempaa aihetta. Alunperin ajattelin tehdä juoksuedistymispostauksen, mutta olen unohtanut katsoa ajat mun juoksulenkeille, niin se vähän jäi. Tarjolla on siis vähän sitä sun tätä.

Viime tiistaina kävin juoksemassa sen Cooperin ja poikaystävä oli ajan ottajana. Hänen ei kuulema tarvitse juosta mun kanssa vasta kuin sitten, kun mun tulos on 2800 m, eli sama kuin hänellä. Ehdin juosta 7 minuuttia, kunnes mun poikaystävä keskeytti ajan ja sanoi, että voin lopettaa jo, koska olen niin hidas. Siihen mennessä olin juossut 1200 metriä, joten arvioin, että olisin saattanut päästä 1800 metriä koko Cooperissa (jos olisin saanut juosta koko ajan). Kilometri kirittävää siis...

Kävin tällä viikolla muutaman kerran lenkillä, ja heti huomasi, kuinka jaksaa juosta aina vähän kauemmin verrattuna edelliseen kertaan. Poikaystäväni yrittää opettaa mulle myös leuanvetoa, ja onnistuinkin pari kertaa puolikkaassa sellaisessa (puolesta välistä ylös). En ole koskaan haaveillutkaan, että voisin päästä leukoja, joten se tuntui mulle todella suurelta ja hienolta jutulta. Haluaisin kovasti saada ylävartalon lihakset tasapainoon alakropan kanssa. Jaloista löytyy kiitettävästi voimaa, mutta yläkroppa on niin heikko, että ihan hävettää.

Mulla on varastossa sellainen ristipistomalli, jossa on noin 300 x 650 pistoa (yhteensä 195 000!). Äiti suostui ostamaan mulle kankaan sitä varten, kunhan maksan langat itse. Tosin kesäbudjettirahani menivät sitten kuulema siihen. Lisäksi en ole ehtinyt tehdä vanhojakaan töitä, koska poikaystävän herättämiseen menee joka aamu vähintään tunti (tänään 5 tuntia, argh), jonka jälkeen ollaankin menty ajelemaan, lenkille tai jotain muuta.

Tänään tulivat myös lääkiksen tulokset, mutta kuten arvelinkin, en päässyt tänä vuonna sisään (poikaystävä otti asian ehkä astetta raskaammin kuin minä). Odottelen vielä muiden opiskelupaikkojen tuloksia, jotka tulevat viimeistään torstaina. Silloin sitä vähän tietää, pääseekö muuttamaan ja minne. Isäni oli vihjannut äidilleni, ettei mun poikaystävä kuulema ole halukas edes muuttamaan mun kanssa, kun isi oli kysellyt häneltä asiasta armeijan jälkeisinä päivinä. Luultavasti kyseessä on jokin isän väärinkäsitys, jos mun poikaystävä ei ole osallistunut isän harjoittamaan KUOPIOKUOPIOKUOPIO-hysteerisyyteen. Jos jostain kummasta asia on noin, niin en ole häntä kyllä vasten tahtoaan roikottamassa mukaan. Muuttakoon siinä tapauksessa sitten, kun haluaa. Ainakin mulla tekemistä riittää tuon ristipistotyön kanssa :D. Ei vaan, oikeasti luulen, että hän kyllä muuttaa mun kanssa, jos saan opiskelupaikan.

Lisäksi mulla on tällä hetkellä limsa-, hampurilais- ja karkkilakko. Tosin saan syödä karkkia, mutta poikaystävä päätti, että jokaista karkkia vastaa 100 metriä juoksua. 3 kilometriä on rästissä ja pitäisi saada ne tällä viikolla juostua :'D.

-Helinä


4 kommenttia:

  1. Kiva että olet löytänyt juoksusta uuden harrastuksen! Musta kyllä sun poikaystävä vaikutti aika epäkannustavalta tossa cooper-asiassa D: Ja omaan korvaani myös toi poikaystävän päättämä karkkiasia kuulostaa oudolta. Jos teillä on kaikki ok niin en puutu enkä tuomitse, voin vaan itse kuvitella et jos mun mies laittais mut juoksemaan joka karkista niin varmaan masentuisin aika pahasti. Ja aina kun kuulee toisten parisuhteista jotain sellaista, mitä ei oikeen itse hyväksy, niin mulla nousee vähän karvat pystyyn. Mutta en siis tosiaan tarkota mitenkään pahalla, voi olla että ylireagoin tai muuten väärinymmärsin. Olen vaan saanut aika paljon seurata läheisten parisuhteissa aikamoista kontrollointia, ja se aina vähän huolestuttaa mua.

    Ja voi harmi tuo lääkisjuttu, mutta minkäs teet. Kurjaa kilpailla sellasessa porukassa, missä toisilla on jo mahdollisesti lukuisat valmennuskurssit takana ja muutaman vuoden harjoittelu, kun itse on vasta ekaa kertaa apajilla. Toivottavasti sulle irtois sitten joku toinen opiskelupaikka :) Toisaalta välivuosikin on kyllä ihan kiva, pääsee vähän hengähtämään 13 vuoden koulutusputken jälkeen. Kyllä sitä sitten taas kerkiää sydämensä kyllyydestä opiskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on ollut nyt armeijan jälkeen vähän kummallinen. Olen jatkuvasti "minuutin lähtövalmiudessa" (eli jos hän päättää että lähdetään jonnekin niin on se minuutti aikaa olla valmis), kuntokuurilla ja mun huoneeseen tehdään tupatarkastuksia. Saan myös järkysti käskyjä, ja perään "et muuten varmana pärjäisi armeijassa". Samoin jos sanon, että on kylmä/kuuma/nälkä/väsyttää, niin heti kuuluu "kuule kun mä olin siellä armeijassa, niin..." ja iso lista asioita, joiden jälkeen ei kuulemma ole mulla varaa valittaa. Tiedä sitten, mitkä traumat sieltä jäi. Jos tämä jatkuu (enkä saa opiskelupaikkaa) niin taidanpa häippästä sinne ihan oikeaan armeijaan...

      Mun mielestä toi karkkijuttu oli aika ovela keksintö, koska tykkään tuollaisista turhista pikkusäännöistä. Ja no, karkki on vieläkin yks mun parhaista motivaattoreista :"D. Lisäksi hän ei itse laske niitä (kilo)metrejä, vaan se on kokonaan mun vastuulla. Se ehkä vähän höllää tuota vaikutelmaa.

      Mutta tiedän kyllä, että mun poikaystävä on hieman hankala ihminen, koska heti kun hän suutahtaa niin ensimmäiset sanat ovat yleensä, että olisin läski (anteeksi mitä :D? tämä juttu tuli vasta armeijan jälkeen). Kun siihen ei lähde mukaan ja odottelee hetken liittymättä ollenkaan keskusteluun niin kohta kaikki on taas hyvin.

      No, ei pidä kuin hakea ensi vuonna uudestaan, jos en saa nyt opiskelupaikkaa, johon ihastun :). Itse en tästä pääsemättömyydestä kovinkaan hetkahtanut, koska keskimäärin vasta 3. yrityksellä pääsee sisään :D.

      Poista
  2. Anonyymi1.7.16

    Kuten Yksisarvisella, niin myös mulla nousi karvat vähän pystyyn noista jutuista... :/ Ensinnäkin, mitä väliä vaikka et heti ekalla cooper-yrityksellä saavuttanut poikaystäväsi tulosta? Eikö olisi kannattanut juosta loppuun ihan mielenkiinnonkin vuoksi, jotta näkisi oikean lähtötilanteen. Ja onhan cooperin juokseminen tosi erilaista kuin lenkkeily missä tahansa muussa ympäristössä...

    Muistathan Helinä arvostaa itseäsi tarpeeksi? Sä saat olla väsynyt tai nälkäinen tai palella ilman, että sun tuntemuksia pitää vähätellä, koska jollakulla muulla on tilanteessa x ollut rankempaa. Ja mielestäni kuntokuurien yms. pitäisi lähteä ensisijaisesti sinun omasta halustasi, eikä jonkun muun vaatimuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, annan hänelle 3 kuukautta aikaa tuuletella aivot pois armeijasta. Katsellaan sitten tilannetta uusiksi :).
      Lisäksi tiedän, että kuntokuuri loppuu tasan siihen, että sanon "ei enää, nyt riittää". Olen sen verran kilpailuhaluinen, että tahdon saavuttaa sen vähintään 2800, kun sellainen raja on kerta heitetty ilmoille. :)

      Poista