tiistai 6. syyskuuta 2016

Tracon 11

Olen elänyt viime viikot ihan kamalassa kiireessä. Töitä on ollut joka päivä vaihtelevasti 5-8 tuntia, jonka jälkeen olen kiirehtinyt kohti treenejä. Viime viikolla cosplay-asujen ompelu vei vielä oman aikansa. Voin rehellisesti sanoa, ettei loikoilulle tai edes kirjoittamiselle ole jäänyt aikaa kuin satunnaisia 10 minuuttisia. Ehdin onnekseni kaikesta huolimatta saamaan asut kaikille kolmelle valmiiksi (okei, kello 1 yöllä lauantaina, mutta kuitenkin :D).


Serkkuni kanssa cossasimme Henkien kätkemä -elokuvasta Hakua ja Chihiroa. Pikkusiskoni halusi olla Leafeon-pokemon, jonka asun hän suunnitteli itse ja yritin toteuttaa sen parhaani mukaan. Peitin kuvasta pikkusiskoni naaman, koska hän on mun mielestä vielä liian nuori nettimaailmoihin, vaikka innolla odotteleekin oman youtubekanavan ja instagramtilin perustamista :D.


Serkun kanssa tuli taas käytyä paljon erilaisissa ohjelmanumeroissa ihmettelemässä. Oli paneelikeskusteluja, konsertteja ja tanssiesityksiä. Täytyy sanoa, että tykkäsin erityisesti Dance Medleystä, joka oli sunnuntaina ulkolavalla. Tosi yllättävää, että tanssiesitykset olivat mun lemppareita :D. Lisäksi puhallinorkesterin konsertti oli kerrassaan upea. Serkun kanssa mietittiin AMV-kilpailun katsomista, mutta lopulta siirrettiin se ensi vuoteen.


Ostoksia tuli tehtyä tänä vuonna melko maltillisesti, jos ei huomioida sitä Pikachu Limited Edition Nintendo 2DS-hommelia, minkä ostin pikkusiskolleni... Hän tosin maksaa sen mulle pikkuhiljaa takaisin. Itselleni shoppailin lähinnä taidekujalta ihania kortteja ja piirustuksia (ja RUOKAA). Eräs poika myi ilmeisesti itse tekemiään hamahelmimagneetteja. Näin kasassa tuon MILK-magneetin ja se oli ihan pakko ostaa, koska juurikin maitoa kuluu mulla joka päivä 1-2 tölkkiä :D.


Tämäkin coni oli aivan ihana, vaikkei kiinnostavaa ohjelmaa ollut niin paljon kuin viime vuonna. Tekemistä ja karkkia silti riitti. Nähtiin serkkuni kanssa tuplat itsestämme, kun meitä vastaan kävelivät toiset Haku ja Chihiro. Otettiin parit yhteiskuvat, mutta serkkuni ehti rajata niistä jo itsensä pois, kun ei tykännyt hiuksistaan siinä :'D.


Jos joku miettii kumpi Haku olin, niin vastaus on se, joka hotki Hesburgerissa ranskalaisia, kaakaota, keksin, jättihampurilaisen ja coca-colaa (jonka Chihiro söi vain soijasalaattia, pöh). Kävelin ilman kenkiä (ensimmäistä kertaa ihmeekseni selvisin ei-kipeytyneiden jaloin conista) ja mässäsin varmaan kilon metrilakua. Saa ihmeessä huikata, jos sattui näkemään meitä :).


-Helinä

2 kommenttia:

  1. Aww, Henkien kätkemä on yksi suosikkianimaatioelokuvistani! Tosi hienot asut teillä kaikilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep sama täällä, mutta ykkösenä mulla on Liikkuva linna :). Kiitos!

      Poista