maanantai 2. syyskuuta 2019

Etuoikeutettuna oleminen

Huomenna meillä alkaa vihdoin se oikea ja odotettu koulu, kahden viikon tutustumisen jälkeen. Tänään sain kolmen vuoden opintosuunnitelman suurinpiirtein valmiiksi ja nyt jäljellä on enää sen toteuttaminen. Ihanaa päästä oppimaan niin paljon uutta!


Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on tunne, joka liittyy etuoikeutettuna olemiseen. On jotenkin hassua, kuinka paljon opiskelijoista täällä Suomessa huolehditaan. Opiskelusta maksetaan opintotuen muodossa, ruoka ja asuminen on äärimmäisen halpaa, terveydenhuolto on edullista ja jopa osittain maksutonta. Edes biojätepusseja ei tarvitse itse ostaa, koska niitä tuodaan roskakatokseen lisää säännöllisesti! Koululta saa puoli-ilmaiset harrastukset ja liikuntaohjauksen, sekä upeat kirjastot, oikeastaan kaiken mitä voi ajatella ikinä tarvitsevansa ja paljon liikaakin. Välillä tuntuu olevansa niin hyvässä hoivassa, että ihan hävettää. Hävettää, kun tietää miten asiat monella muulla nuorella ovat.

Kiitollisuus on toinen tunne, joka kulkee jatkuvasti mukana. Se, että olen saanut oikeuden opiskella seuraavat viisi vuotta niin paljon kuin ikinä vain kykenen, on ollut kiinni niin monesta pienestä seikasta. Mukana on paljon hyvää tuuria, mutta myös valtiolta saatua avustusta. Ilman valtion apua mulla ei olisi ollut todennäköisesti varaa käydä edes lukiota. Ilman upeita opettajia elämäni aikana, en olisi oppinut pääsykokeessa tarvittavia taitoja. Jos en olisi käynyt TE-toimiston mulle maksuttomalla ammatinvalintapsykologilla, en luultavasti olisi koskaan osannut hakea tähän koulutukseen, johon mut lopulta hyväksyttiin. Monessa jutussa mulla on ollut onnea mukana ja sen seurauksena tässä olen, luomassa tulevaisuuden ammattitaitoani. Samaan aikaan, kun olen onnellinen omasta tilanteestani, koen onnettomuutta kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät enää usko omiin kykyihinsä unelmiensa tavoittelussa tai heillä ei ole siihen mahdollisuutta. Kaikkia heitä haluaisin auttaa ja kannustaa koko sieluni voimin, oli unelma sitten suurempi tai isompi. Pienien unelmien olemassa oloon en oikein usko, koska jokaisen haaveilijan unelmat ovat yhtä arvokkaita ja valtavia henkilölle itselleen.


Näihin teemoihin liittyen olen pohtinut syksyllä suoritettavaa tanssipedagogiikan lopputyötäni ja itseäni tanssinohjaajana. Olen päättänyt viedä tanssia sinne, missä sille harvemmin on annettu mahdollisuutta. Haluaisin antaa jokaiselle tanssista haaveilevalle mahdollisuuden ja rohkeuden tanssia, riippumatta omista lähtökohdistaan tai taustastaan. <3

-Helinä

maanantai 26. elokuuta 2019

Ensituntuma yliopistoon

Elämä uudessa kaupungissa ja yliopistossa on lähtenyt hiljalleen käyntiin. Oikeat kurssit alkavat vasta ensi viikolla, mutta halusin tulla jakamaan vähän ensihetkien ajatuksia. Tanssin suunnalla ei täällä ole vielä tapahtunut mitään, koska jostain syystä syyskausi alkaa täällä todella myöhään.


Ihan heti alkuun, jo kesällä saapuneessa koulukirjeessä, mua ihmetytti onnittelut "maaliviivan ylittämisestä" koulupaikan saannin yhteydessä. Sehän tarkoittaisi, että kova työ ja omat tavoitteet loppuisivat tähän paikkaan, siis koulupaikan saantiin. Omasta mielestäni seison vasta lähtöviivan takana valmiina yrittämään ja olen saanut ainostaan luvan osallistua tähän koitokseen. Toki koulupaikan saaminen on vaikeaa, kuten olen itse saanut huomata menneinä välivuosina. Ehkä kirjeestä huokui muutenkin sellainen tietynlainen paremmuuden korostaminen, mikä ei oikein istu omaan arvomaailmaani ja sai tuon maaliviivan särähtämään erityisesti korvaani.

Ensimmäisen johdantopäivän jälkeen fiilikset olivat aika samanlaiset. Joka välissä onniteltiin, kuinka olemme nyt tarkasti karsiutunut joukko, vaikeita koetuksia läpäisseet ja jollain tavalla ylivertaisia verrattuna muihin hakijoihin, jotka eivät tällä kertaa päässeet sisään. Kaikki sellainen fanaattinen yliopistoylistys oli mulle jollain tavalla jopa yököttävää ja teki mun olon hankalaksi. Pääsykoe oli kuitenkin osittain sattumanvarainen karsija, koska siihen ei voinut kukaan valmistautua etukäteen. Tällä kertaa kokeessa oli aika paljon tehtäviä, joihin sovelsin fysiikan osaamistani, mikä kuulostaa vähän hassulta. En ainakaan itse koe millään tavalla valaistuneeni viime keväästä, kun en vielä ollut päässyt yliopistoon sisään.


Olen kiinnittänyt huomion myös siihen, ettei esimerkiksi ammattikorkeista puhuta samassa lauseessa yliopistojen kanssa. Jatkuvasti korostetaan verkostoitumisen, ystävystymisen ja ryhmäytymisen tärkeyttä, mutta ainakin tähän asti se on tarkoittanut vain eri yliopiston aineopiskelijoiden välistä verkostoitumista. Välillä on tuntunut jopa syylliseltä, kun olen ilmoittautunut yliopiston ulkopuolisiin harrastuksiin ja tulen tapaamaan siellä joitain yliopiston ulkopuolisia ihmisiä. Tuli sellainen tunne, että täällä kuuluu elää tietynlaisessa kuplassa, eikä sieltä saisi mielellään poistua.

Kaikki nämä fiilikset ovat mahdollisesti vain mun pään sisällä, mutta tällaisia ajatuksia ekat päivät ovat aiheuttaneet. Jollain toisella kokemus on varmasti ollut paljon positiivisempi ja iloisempi, mikä on hyvä juttu. Ehkä en itse vain osaa ottaa yllättävää kehutulvaa ja ylistystä vastaan, minkä vuoksi siitä aiheutuu tällainen vastareaktio. Varmasti jatkossa, kun alkuhöpinöistä päästään eteenpäin ja itse asian pariin, jää ylimääräinen hehkuttaminen pois opiskelun tieltä. Olen kyllä onnellinen opiskelupaikasta, tilat ovat upeat ja ihmiset  mukavia. En vain kestä sellaista itsensä jalustalle nostamista, miltä tämä alku on vaikuttanut.

Minkälaisia koulunalkufiiliksiä muilla on ollut? :)

-Helinä

lauantai 13. heinäkuuta 2019

5 rhytms

Pidimme tässä yhtenä päivänä tanssipedagogiikkaryhmän kanssa 5rhytms-teemaisen improvisaatioillan, josta halusin tulla kertomaan. Sivusinkin jo kerran aiemmin täällä blogin puolella 5rhytms-menetelmää. Kertauksena siis vielä, että 5rhytms-harjoituksen keskiössä ovat 5 elämän perusrytmiä: flowing, staccato, chaos, lyrical ja stillness. Harjoitukseen luodaan näitä rytmejä tukeva soittolista ja mukana voi olla myös sanallista ohjausta. Enemmän tietoa tästä tanssimenetelmästä löydät mm. *Karoliina Valontaivalen sivuilta*.

Vuokrasimme porukan kanssa pienen, tunnelmallisen tilan pariksi tunniksi. Tällä kertaa meitä pääsi paikalle neljä, joten suurta salia ei tarvittu improvisoimiseen. Yksi ryhmästämme oli luonut soittolistan ja muutoinkin ohjasi ihanasti tämän tanssikerran. Aluksi olimme pienen hetken kynttilän ympärillä piirissä ja kävimme läpi paikalla olijoiden fiiliksiä. Muistan tulleeni suoraan töistä ja olleeni väsynyt, jopa nuutunut, ennen tanssia. Kynttilä siirrettiin syrjään hyllylle ja musiikki napsautettiin soimaan.


Improvisoinnin aloitimme hitaasti, kuin kehoa lämmitellen ja kuunnellen, liiketeemana koko kehon läpi virtaavuus. Tätä seurasi terävä, aksenttinen musiikki ja sitä mukaillen myös liikelaatu muuttui kaikilla. Itse olen kokenut terävän liikkeen aina vaikeimmaksi tuottaa. Tykkään enemmän olla kuin löllö meduusa tai sitkeä laiskiainen. :D

Tällä tanssikerralla chaos-osuus taisi olla pisin ja oli aivan upeaa kokea sen myötä täydellinen uppoutuminen tanssiin. Unohdin täysin kaiken valmiiksi opitun tanssitekniikan ja heiluin vain täysillä menemään musiikin mukana. Tämän osuuden aikana jokainen taisi käydä juomassa tai pitää jonkinlaisen hengähdystauon/pidemmän lattiaosuuden tanssissa. Jäljellä olevia lämmittelyvaatteita viskottiin huoneen nurkkiin ja hiki virtasi! Näin jälkikäteen miettien, ulkopuolisen silmissä tämä improhetki olisi varmaan näyttänyt kohtaukselta leffojen hullujen huoneella, mutta miten vapauttavaa se olikaan!


Kun lopulta musiikki alkoi vähän rauhoittua, kaikki taisivat olla jo enemmän tai vähemmän poikki. Improvisoidessa on kuitenkin se hyvä puoli, että aina voi pitää tanssissa oman hitaamman hetken, jonka jälkeen jaksaa taas liikkua enemmän. Musiikin loputtua oli aivan uskomaton olo! Kaikkensa antanut, onnellinen ja rentoutunut. Lopuksi jaettiin tanssin aiheuttamia tuntemuksia kynttiläpiirissä ja puhallettiin kynttilä sammuksiin.

Mulle tämä harjoitus ja ennen kaikkea vapaasti yhdessä tanssiminen oli ihana kokemus. Toivoisin löytäväni jotain samanlaista vielä jatkossakin! Ja jos en löydä, on varmasti pakko itse järjestää jonkinlainen improvisaatioilta. :)

-Helinä

Ps. Meillä on opiskelija-asunto tiedossa!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Tanssikirjakokoelma

Tämä viikko on kulunut uutta asuntoa etsiessä. Vanha joukkuevoimistelukaverini pääsi myös samaan kaupunkiin opiskelemaan, ja asuntojen vähyyden vuoksi ollaan etsimässä alkuun soluasuntoa. Aika moneen paikkaan on nyt soitettu ja huomenna olisi kolmen eri kohteen katselureissu. Toivottavasti näistä joku tärppäisi!


Asiasta kukkaruukkuun, tai oikeastaan kirjoihin ja omaan ajankäytön suunnitteluun (mikä ei mene aina ihan putkeen). Hamstrasin keväällä tanssiopiskelujen alkamisen jälkeen tanssi-aiheisia kirjoja nettikirpputoreilta. Ajattelin ehtiväni lukea niitä nyt kesällä, koska "silloinhan sitä aikaa on". Vielä tuota aikaa ei ole liiemmin mistään ilmaantunut ja kirjat odottavat hyllyssä. Ehkä se ylimääräisen ajan harhaluulo juontaa juurensa jonnekin peruskouluaikaan, kun kesä oli vielä täyttä lomaa. Nyt kun aika rankan kevään jälkeen kesä on mennyt töissä, opiskelujen parissa ja kaikkien opiskeluun liittyvien pakollisten asioiden hoitamisessa kuntoon, tuntuu että kaikki voimavarat ovatkin sitten siinä. Tänään oli pitkästä aikaa täysi vapaapäivä, ja väsymys iski ihan kunnolla päälle. Kahdeksan tunnin yöunien lisäksi nukuin vielä kahdet noin kolmen tunnin päiväunet ja nyt tekee mieli mennä jo yöunille. Välillä tuntuu kyllä jo niin vanhalta. :D

Tällä hetkellä hyllystä löytyy tanssin opiskeluun, tanssi-innostamiseen, balettiin, jazziin, koreografioihin, tanssijan kehoon ja tanssijuuteen liityviä teoksia. Haaveilen vielä erityisesti kärkitossuihin keskittyvästä kirjasta. Pitkään olen myös haaveillut balettiaiheisista lastenkirjoista, jotka perustuisivat perinteisiin baletteihin, kuten Joutsenlampeen tai Pähkinänsärkijään. Jos sellaisen kirjan löytäisi upeilla kuvituksilla niin sehän olisi oikea aarre!


Tarkoituksena olisi käydä näitä kirjoja läpi täällä blogin puolella sitä mukaa, kun saan niitä luettua. Olen aloittanut tanssi-innostamisen kirjasta, koska se sivuaa tähän astisia tanssipedagogiikan opintoja ehkäpä eniten. Jos teillä on muuten ehdottaa hyviä tanssikirjoja, niin kertokaa ihmeessä. Lisäisin ne mielelläni lukujonon perälle. :)

-Helinä

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Virallisesti opiskelija!

Hei, musta tulee tänä syksynä vihdoin ja viimein opiskelija! Pääsin opiskelemaan logopediaa Turun yliopistoon. Ihan hullua! Opintojen alkamiseen on se 1,5 kk ja siihen mennessä pitäisi löytää asunto ja muuttaa. Koko kaupungista mulla ei ole juurikaan kokemusta, olen käynyt siellä sen pari kertaa pääsykokeissa ja kerran yhden yön kaupunkilomalla. Tästä on tulossa kyllä yksi elämäni suurin seikkailu! :D


Välillä iskee ihan epärealistinen olo tämän opiskelupaikan suhteen, että minutko on muka valikoitu niin monen hakijan joukosta. Ehkä koko asia konkretisoituu vasta, kun olen päässyt muuttamaan ja irtautunut täällä tähän asti pyörineestä arjesta. Välillä on ihan haikea olo kaikesta täällä olevasta luopumiseen, tutuista balettitunneista ja tanssinopettajista, tutusta työpaikasta ja harrastuspiireistä. Yhtenä hetkenä jopa ärsyttää ja kiukuttaa kaikkien asioiden järjestely ja järkkääminen, toisena hetkenä mut täyttää sellainen innostunut kuplinta. Välillä epäilyttää, pärjäänkö opiskelujen kanssa ja toisena hetkenä oikein odottaa uusia haasteita. Ihanan kamalan sekava olo kaiken kaikkiaan! :D

Kaiken opiskelujutun ohella mulla on myös tärkeämpääkin tärkeämpi kysymys, joka on tietysti... Onko kellään suositella edullisia tanssikursseja tai - kouluja Turun alueelta? :D

-Helinä

torstai 20. kesäkuuta 2019

Tanssin erilaisuuden sallittavuus

Huomasin, etten ehtinyt keväällä käydä läpi viimeisimpiä opintoviikonloppuja, vaikka niin lupasin. Teemoina näissä viikonlopuissa pyöriteltiin omaa liikettä eri näkökulmista. Koreografia, autenttinen liike, liikkeen luokittelu ja musiikki liikkeessä olivat muutamia aihepiirejä, joita ehdimme käydä läpi. Ennen kuin käyn tarkemmin puhumaan eri tavoista tai tyyleistä luoda koreografioita, haluisin lukea kirjan "Nykykoreografin jalanjäljissä - 37 tapaa tehdä koreografiaa". Siinä on varmasti monta uutta näkökulmaa, joita haluaisin tuoda tuohon koreografia-aiheiseen postaukseen.


Ajattelin jakaa tähän postaukseen kirjoittamani esseen, joka käsittelee näitä viikonloppuja omasta näkökulmastani. Siitä saa ehkä yleiskäsityksen aihepiireistä, joita olemme pohtineet. Tässä se siis seuraavaksi! :)

"Kun muistelen omaa ajatusmaailmaani tanssin suhteen ennen opiskelujen aloittamista ja vertaan sitä tähän hetkeen, huomaan monen asian muuttuneen. Ennen kaikkea tanssista on tullut kevään aikana huomattavasti suurempi ja tärkeämpi osa omaa arkeani. Huomaan pohtivani tanssiin
liittyviä kysymyksiä päivittäin ja jollain tavalla elän tanssia myös tanssisalin ulkopuolella. Jos kuvailisin suhdettani tanssiin, se on ollut jo hetken aikaa kuin rakoileva parisuhde. Se on ollut arvosteleva ja se on ennen kaikkea korostanut omaa riittämättömyyttä. Oman tanssin ja liikkeen on pitänyt olla aina vähän parempaa kuin se pystyy realistisesti olemaan. Tanssin opiskelu on hoitanut suhteen kuntoon. Se on tuonut mukanaan hyväksynnän ja arvostuksen kaikenlaista liikettä, myös omaa tekemistä kohtaan.


Aiemmin käsitykseni tanssista olivat aika suppeita ja varsinaiselle tanssitaiteelle en ollut uhrannut paljonkaan pohdintaa. Paula Tuovinen mainitsi Teatteri & Tanssi -lehden artikkelissa mielestäni hyvin, kuinka pitäisi erottaa tanssiminen ja tanssitaide toisistaan. Tähän mennessä olen ”vain” tanssinut, ja tanssin taiteellisempi puoli on ollut omassa tekemisessäni vähemmällä. Mielestäni ”vain” tanssiminen ei tosin ole yhtään sen vähäisempää, se on vain laajan tanssin skaalan alla oleva osa-alue. Tanssin monimuotoisuus on saanut omassa päässäni aivan uudet, suuremmat mittakaavat kuin aiemmin. Sisäistin, että on olemassa paljon eri tanssilajeja, joita voi harrastaa ja opetella, mutta en ole aiemmin tajunnut, kuinka monta erilaista tapaa on tehdä ja katsoa tanssia. Olen aina ollut kiinnostunut erilaisista salakielistä ja ongelmanratkaisutehtävistä, joten yhdessä
tehty Trisha Brownin kuutiotehtävä oli mielestäni erityisen mielenkiintoinen. Kuinka tanssille voisi antaa tietyn sanoman lauseen muodossa ja se osaltaan määrittelee tanssin etenemisen, kuitenkin hyvin sattumanvaraisesti. Erilaisista tanssin tekemisen tavoista huolimatta tanssi tapahtuu aina tietyssä paikassa ja hetkessä, tanssilla voi olla todistaja tai se voi tapahtua kenenkään näkemättä. Se voi aiheuttaa tanssijassa tai tanssin katsojassa jonkinlaisen reaktion, eikä itse reaktio ole varsinaisesti tärkein asia vaan sen aiheutuminen. Ennen olisin määritellyt tanssin musiikin rytmiin tehtävänä liikesarjana, mutta nykyään en oikein osaa aloittaa tanssin määrittelyä mistään suunnasta. Tanssista on kasvanut päässäni kuin todella suuri värikäs lakana, jonka kulmaa on lähes mahdotonta löytää.


Kun ajattelen omia ajatuksiani tanssista puolen vuoden takaa, ne tuntuvat jollain tavalla järjettömiltä enää tässä hetkessä. Ajattelin suoraan sanottuna, että tanssimista varten tarvitaan koreografia ja musiikkia. Ilman koreografiaa ja musiikkia ei siis muka voisi olla tanssia. Olin tehnyt muutaman kerran improvisaatioharjoituksia, mutta en pitänyt niitä jostain syystä tanssina vaan jonkinlaisena poikkeavana treeninä. Kun mietin noita tanssitunteja, joilla improvisaatiota tehtiin, luulen, että improvisaatiohetket olivat oikeastaan lähimpänä tanssia koko tunnin aikana. Muutoin tunnit olivatkin tekniikan hiontaa, venyttelyä ja erilaisten temppujen opettelua.

Kerran teini-ikäisenä näin tanssiteoksen, joka oli tehty lausuttuun runoon. Pidin tätä yhdistelmää jostain syystä todella hassuna, outona ja ehkä vähän nolona, mikä hävettää näin vanhemmiten. Toisaalta varmasti moni muukin asia teini-ikäisen minun ajatusmaailmassa hävettäisi nykyisin. Suhteeni musiikkiin on aina ollut todella ristiriitainen. Aloitin musiikin kuuntelun voimistelu- ja tanssituntien ulkopuolella vasta lukio-ikäisenä, enkä ole koskaan ollut musikaalinen. Voin
myöntää, etten vieläkään osaa laskea musiikkia, monien vuosien harjoittelusta huolimatta. Olen tuntenut tästä jonkinlaista syyllisyyttä, mikä on ehkä perua myös voimistelun kisa-ajoilta. Improvisointi on ollut siinä mielessä vapauttavaa, ettei musiikkia tarvitse välttämättä olla ollenkaan tai jos sitä on, sitä ei ole pakko kuunnella millään ”oikealla” tavalla. Nykyään runoon tanssiminen tuntuu ajatuksena vapauttavalta ja kokeilemisen arvoiselta, kun perinteisestä musiikkiin tanssimisesta ei tarvitsisi välittää.


Jos lähtisin opettamaan tanssia nyt, ottaisin opettamiseeni paljon enemmän erilaisia lähestymistapoja ja osaisin ottaa paremmin huomioon jokaisen oman tavan ja kyvyn tanssia. Raisa Fosterin tanssi-innostamisen teesien mukaan haluaisin painottaa sitä, ettei tanssijan tarvitse suorittaa mitään. Haluaisin korostaa myös jokaisen omaa tanssijuutta, koska jokainen ihminen osaa tanssia omalla tavallaan ja kaikki tavat ovat yhdenvertaisia. Olen vasta vähän aikaa sitten onnistunut löytämään hetkessä elämisen tanssiessa, ja sitä iloa haluaisin jakaa eteenpäin. Välillä mietin, kuinka tanssimaailmaan saisi jaettua lisää juuri tätä sallivaa, erilaista liikettä arvostavaa ilmapiiriä, jatkuvan arvottamisen ja suorittamisen keskelle. Suurin osa tanssimisesta tapahtuu varsinkin nuorten parissa balettisaleissa ja tanssistudioilla, oman kokemukseni mukaan varsin tiukassa kurissa. Olisi upeaa saada enemmän vapaata liikettä ja oman liikkeensä sellaisenaan hyväksyvää tanssia myös lasten ja nuorten pariin. Jos olisin päässyt nauttimaan tanssista enemmän oman tekemisen ja kehon tuntemusten kautta, olisin rakastunut tanssiin näin vahvasti ja monipuolisesti jo aiemmin, kuten varmasti moni muukin.


Lähteet:

Teatteri & Tanssi + Sirkus –lehti:
www.teatteritanssi.fi/4926-mita-on-koreografia-mika-on-tanssia/

Foster, R. 2014. The presence of reality: six theses on dance animateuring. Nordic Journal of Dance
–practice, education and research. Volume 5 (2), 2014"

-Helinä

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Baletin kesäkursseja

Olen osallistunut tänä kesänä ennätyksellisen monelle baletin  lyhytkurssille. Tähän mennessä niitä on kertynyt 3, ja vielä on jäljelläkin! On ollut koreografiakurssia, alkeita ja kärkitossuja, mielestäni näissä kesän kursseissa mahtavinta on vaihtelevuus ja se, että pääsee vierailemaan eri opettajien tunneilla.

Ensimmäinen kesäkurssini oli koreografiakurssi, joka oli tutun opettajani vetämä. Kolmen balettitunnin aikana opeteltiin Peasant Pas -variaatio baletista Giselle. Oli ihanaa päästä harjoittelemaan taas "ihan aitoa" variaatiota sellaisena kuin sen kuuluu olla. Varsinkin piruettisarja variaation lopussa oli supervaikea, mutta oli palkitsevaa, kun sen sai tehtyä edes kerran putkeen (puhtaasta suorituksesta nyt ei ollut tietoakaan, mutta väliäkös sillä, kun muutenkin tuli voittajafiilis). Mainittakoon sen verran, että mulle piruetit ovat se vaikein osuus kaikessa, kun pää menee ihan pyörälle. Hyppyjä puolestaan rakastan eniten ja ne olikin mun lemppariosuus tästä variaatiosta.


Seuraavana vuorossa oli kärkitossukurssi, jolla tehtiin lähes puolet ajasta kärkitossuilla keskilattialla. Tähän mennessä en ollut uskaltanut tehdä kunnon harjoituksia keskilattialla, koska se on tuntunut ihan mahdottoman vaikealta ja pelottavalta. Kurssilla tuli todistettua, että se on ollut lähinnä mun pään sisällä ja itseasiassa ihan hyvin ne harjoitukset sujui ilman tankoakin. Jopa yhden jalan arabesknousuja tuli tehtyä muutama, mihin en olisi ikinä uskonut kurssin alussa pystyväni. Toki polvet eivät olleet ihan suorassa ja paljon parannettavaa olisi ollut, mutta jokatapauksessa aika vau! (Kuvassa on vähän tekstiä, kun tallensin sen Instagram storystani, päivittelin siinä kuinka en olisi tätä pari viikkoa sitten uskonut.)


Viimeisimpänä oli alkeis-perustason tekniikka workshop, joka oli mulle aivan uuden opettajan pitämä. Opin parissa päivässä ihan hurjasti uutta, kuten esimerkiksi sen, kuinka painopisteen tulisi jatkuvasti olla enemmän päkiällä kuin kantapäällä.  Opettaja on aika paljon aikaisempia opettajiani kovaäänisempi ja vaativampi, mikä vaati vähän totuttelua alkuun. Ilmoittauduin kuitenkin hänen perus-jatkotason workshopilleen ensi viikolle, joten en selvästi traumatisoitunut tästäkään opetustyylistä. Tarkkuudesta ja vaativuudesta tykkään kovasti, varsinkin kun uudelta opettajalta saa aina uusia korjauksia. Välillä kaipaisin ehkä kuulosuojaimia (kun olen vähän ääniherkkä), mutta kaikkeen tottuu! :D


Ensiviikolla on tulossa vielä se perusjatko-workshop ja heinäkuussa vielä kaksi baletin workshoppia, jotka ovat taas mulle uuden opettajan vetämiä. Olen ihan yllättynyt kuinka mahtava balettikesä mulle muodostuukaan!

Onko kukaan teistä käynyt jollain tanssin kesäkurssilla? Millaisia ne on olleet? :)

-Helinä

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Ensimmäinen Yumiko ja muita palkintoja

Maanantaina olivat tämän kevään viimeiset pääsykokeet, kaikki tanssipedagogiikan esseet on palautettu ja tanssitunnitkin ovat kesätauolla. Töitä on ihan hitusen vähemmän. Voisin siis juhlistaa kaikista kevään ponnistuksista selviämistä!

Tiesin jo etukäteen, että tästä keväästä on tulossa erityisen raskas pidemmän opintokokonaisuuden aloittamisen takia. Kun tähän yhdistettiin vielä intensiivinen kesätyöhaku, jonka seurauksena mulla oli kevään ajan kaksi työtä päällekkäin ja useampiin pääsykokeisiin lukeminen, oli välillä jaksaminen aika vähissä. Ihan kaikille tanssitunneille ei riittänyt tarpeeksi virtaa ja keskittymiskykyä, mutta olen äärimmäisen tyytyväinen keväästä suoriutumiseeni. On siis aika hieman palkita itseään! :D

Kuten joku lukija saattaakin muistaa, olen haaveillut Yumikon balettipuvusta iät ja ajat. Alkuviikosta mun tielleni osui ihan mahdoton onnenpotku, kun löysin Facebookin kirpputorilta sellaisen 15 eurolla! Ihan järjetön löytö! Olen vähän huono ostamaan "peruspukuja", joten tällainen jotenkuten hillitty harmaa/musta puku sopii hyvin mun pieneen kokoelmaani. Olin kyllä vähän yllättynyt, että Yumikon L-koko meni päälle ihan vaivatta! Yleensä käytän XL-kokoa kaikista puvuista. Ettei liian hillityksi ja tyylikkääksi menisi, niin tilasin lisäksi Grishkolta sinisen leopardipuvun, mikä on tällaiselle tylsän arjen pakolaiselle aivan täydellinen. Voisin kesän aikana ottaa näistä muutaman kuvan päällä, ja tehdä vaikka balettipukukokoelmastani päivitetyn postauksen. Puvut ovat tässä vuosien aikana jonkin verran vaihtuneet.


Samalla tilasin uudet kärkitossut varalle, koska mun kokoa (H8xxx) ei Suomesta saa valmiina mistään tanssitarvikeliikkeestä. Ne täytyy joka kerta tilata siis asiakastilauksena, minkä vuoksi tykkään pitää omassa kaapissa aina yhtä uutta paria. Joskus Grishkolta saa oikean koon viikossa parissa, kun taas joskus kokoa ei ole Grishkolla valmiina varastossa, jolloin valmistuksessa/toimituksessa voi mennä monta kuukautta.

Tällä hetkellä mulla on erittäin kiireinen projekti huomista Hypeconia varten. Kyseessä on siis cosplay-tapahtuma. Tarkoituksena on cossata Barbie Swan Lake - elokuvasta Odettea, mutta asu on vielä ihan kesken. Loppuilta kuluukin sitä askarrellessa ja toivottavasti saan sen huomiselle kuntoon!


Miten teidän kevät sujui? Tuliko tehtyä paljon tanssihankintoja? :)

-Helinä

torstai 9. toukokuuta 2019

Opiskelupaikkastressiä ja epämusikaalisuutta

Nyt on taas yksi pääsykoe tältä keväältä ohi. Vielä on ainakin yksi jäljellä, ennen kuin voin keskittyä jännäämään tuloksia. Tämä joka keväinen kouluhakurumba on kyllä yksi elämän stressaavimmista asioista. Toivon vain, että pian koulupaikka aukeaisi ja nämä loputtomat välivuodet olisivat omalta kohdaltani ohi. Toki näinä neljänä tai viitenä välivuotena (olen onnistunut hukkaamaan ajantajun näiden suhteen) olen ehtinyt tehdä töitä ja oppia paljon itsestäni ihmisenä. Elämäntilanteita on ollut monenlaisia ja vuosiin on mahtunut sitä sun tätä. Silti jollain tavalla tuntuu kuin elämä jumittaisi tässä samassa vaiheessa, kunnes pääsen jatko-opiskelemaan.

Välillä tulevaisuus ahdistaa ja tuntuu, että pitäisi jo olla jotain enemmän. Sitä en oikein tiedä, mitä se "jotain enemmän" on. Osa ystävistä on lähellä valmistumista tai suunnittelemassa perheen perustamista, kun itse olen opiskellut sekalaisia kursseja siellä sun täällä ja asun yksiössäni hamsterikämppiksieni kanssa. Vaikka tilanne vaikuttaa välillä aika ahdistavalta, pakkohan tähän on jossain vaiheessa tulla muutos. Kun muutoksen aika sitten joskus koittaa, luultavasti muistelen näitä sekalaisia vuosia lämmöllä ja haikeudella. Niin siinä on aina tapana käydä :').


Alunperin olin tulossa kirjoittamaan pikaisesti viime viikonlopusta tanssipedan opiskelun parissa, joten lisätäänpä siitä vielä muutama sana. Jännitin viikonloppua ihan huimasti etukäteen, koska sunnuntain yhtenä teemana oli musiikki. En tiedä, olenko aikaisemmin täällä maininnut, etten osaa ollenkaan laskea musiikkia ja taidan olla epämusikaalisin ihminen, jonka tiedän olevan olemassa. Kammoan laulamista, enkä osaa hahmottaa musiikkia. Elämäni aikana olen onnistunut vain kahdesti saamaan jonkin kappaleen soimaan päässäni hetken aikaa, kunnes olen erehtynyt ajattelemaan jotain muuta ja kappale on kadonnut samantien. Klassista musiikkia olen superhuono muistamaan ja on vain muutamia kappaleita, jotka pystyn tunnistamaan selvästi toisistaan. Esimerkiksi tämän kevään variaation musiikkia ajatellessani en saa minkäänlaista mielikuvaa päähäni, vaikka osaan koreografian.

Joidenkin mielestä tällainen epämusikaalisuuden taso on varmaan ihan uskomatonta, mutta tällaista se on mulle aina ollut. Jos kappaleessa on sanat, ne saatan muistaa hyvinkin, mutta säveltä niille en osaa kertoa. Olen haaveillut opettelevani soittamaan jotakin soitinta (okariina olisi ensimmäinen haavesoitin), koska sillä tämä osaamattomuuden osa-alue varmaan kohenisi. Ainakin haluan uskotella itselleni niin ja varmasti vielä joku päivä tulen sen testaamaan. :D


Loppujen lopuksi tämä opetusviikonloppu, etukäteisahdistuksesta huolimatta, oli tähän mennessä oma lempparini. Olen oppinut tämän kevään aikana nauttimaan improilusta ja enää ei ollenkaan haittaa, jos joku katselee ja todistaa sitä vierestä. Olen onnistunut päästämään irti siitä ajatuksesta, että minun täytyisi muokata luonnollista omaa liikemateriaaliani jollain tavalla, että se "hyväksyttäisiin" tanssiksi. Vasta tämän irtipäästämisen jälkeen olen päässyt tutkimaan, millaista se oma liike voisikaan olla. Sen ei tarvitse olla väkipakolla vahvaa, suurta tai näyttävää, koska sellainen ei tule multa yleensä luonnostaan. Saan liikkua rauhallisesti, liike saa olla herkkää ja pikkusievää, jos siltä tuntuu. Tämä ajatus on ollut eniten läsnä viime viikonloppuna ja saanut mut nauttimaan tanssista entistä enemmän.


Sunnuntaina opettaja oli kutsunut luoksemme muusikon, joka osallistui improiluun selloa soittamalla. Jostain ihmeellisestä syystä pelkkä soittajan ja soittimen läsnäolo aiheutti mulle alkuun valtavaa ahdistusta, koko kropan jännittyneisyyttä ja hermostuneisuutta. Pikkuhiljaa improilun jatkuessa aloin nauttimaan musiikista ja sen arvaamattomuudesta, siitä tuli mulle hetkittäin pieni osa tanssia. En oikein ymmärrä mistä tällainen kammo musiikkiin juontaa juurensa, varsinkin kun en ollut asiaa aiemmin näin vahvasti tajunnut. Musikaalisuus on mulle asia, jota haluaisin itsessäni päästä vielä kehittämään. Olisi mahtavaa pystyä kuuntelemaan musiikkia paremmin ja löytää siitä enemmän juttuja, joihin tarttua. Millaisia teidän suhteet musiikkiin on ja kuinka hyvin osaatte kuulla sitä? :)

-Helinä

Ps. Sunnuntaina alkaa se balettikurssi, jonka teemana on  variaatio Gisellestä. Olen nyt jumppaillut nilkkaa lääkärin ohjeilla ja pikkuisen se jo ojentuu paremmin. Ihanaa!

maanantai 6. toukokuuta 2019

Varvasjumppaa rasitukseen

Päätin pienen painostuksen alla käydä tänään lääkärissä näyttämässä nilkkaani. Olen töitä lukuunottamatta lepuuttanut kipeää nilkkaa nyt pari viikkoa, eikä mitään edistystä ilmennyt. Oli oikeasti ihan hyvä aika käydä hakemassa apua ongelmaan.


En ole pystynyt kunnolla ojentamaan vasenta nilkkaa ja varpaita tai käyttämään jalkaterässä baletin "wing"-asentoa (eli kääntämään ojennettua jalkaterää hieman ulospäin jalan suorasta linjasta). Nämä liikkeet on aiheuttaneet todella terävän kipupiikin nilkan ulkoreunaan, kehräsluun viereen. Kävely on onnistunut, kunhan varpaat ovat pysyneet suorina askeleen joka vaiheessa. Näillä tiedoilla lähdin lääkäriin.

Lääkäri teki muutamia liikkuvuustestejä varpaille ja nilkalle, jonka jälkeen hän oli ehkä vähän kummissaan tuloksista, jos oikein tulkitsin. Kuulema kyse on ilmeisesti pikkuvarpaiden ojentajalihaksen ylirasituksesta. Vastaavaa ei ollut kyseiselle lääkärille tullut aiemmin vastaan, joten taitaa olla vähän harvinaisempi vaiva. Tiedä sitten, onko tanssijoiden kesken tällaisen lihaksen ylirasitus yleisempää, kun lääkäri hieman ihmetteli kuinka tällainen pieni lihas on voinut ylirasittua. Luulenpa, että vastaus löytyy baletista ja jostakin omasta tekniikkavirheestä :'D.

Onnekseni kuulin, että tästä selviää jumppaamalla ja treenaamalla tavalliseen tahtiin (kuitenkin kipua kuunnellen). Itselleni tuli yllätyksenä, ettei lepo ole se keino, jolla tätä ylirasittunutta lihasta pitää hoitaa! Sain hyvät aktivointi- ja rentoutusohjeet nilkan ja varpaiden alueelle, joilla jalkaterän liikeratojen pitäisi palautua ennalleen. Näihin jumppiin kuuluu varpaiden harittamista, varpaiden nostelua lattiasta ja jalkapöydän kohottamisliikkeitä. Katsotaan, mikä vaikutus näillä liikkeillä on nilkan olotilaan!


Superhyvä uutinen oli se, että voin huomenna osallistua meidän ryhmän kevätesitykseen, jonka puolesta ehdin jo jännätä. Ihanaa!

-Helinä

perjantai 3. toukokuuta 2019

Kevätkauden lopetteluja

Heippa!
Luulin muutama kuukausi sitten, ettei ihmisellä voi olla enää enempää kiire, kunnes onnistuin saamaan sen toisen työpaikan nykyisen rinnalle :'D. Olen käynyt viime viikot kahdessa työssä, ja hoitanut opiskeluja ja pääsykokeita samaan aikaan. Lisäksi on ollut tanssitunteja pari kertaa viikossa, vaikka jazz oli sittenkin harmiksi pakko tiputtaa pois viikkoaikataulusta. Huh huh.


Onnistuin muuten selvittämään tiistain tunnin La Bajadere - variaation nimen ja sehän on Gamzatti! Kun kurkkasin tätä variaatiota *YouTubesta*, ihan yllätyin kuinka samanlainen meidän versio onkaan! Aiemmin olen tottunut tekemään huomattavan paljon helpotettuja versioita perinteisistä variaatioista, jotka enää etäisesti muistuttavat alkuperäisiä. Tällä kertaa lähinnä piruettisarjoja on yksinkertaistettu ja koreografia tehdään pehmeillä tossuilla. Kuinka siistiä! Kauden päättävä esiintyminen olisi ensi tiistaina koulun tiloissa. Jännäilen vielä, kuinka pari viikkoa sitten loukkaamani nilkka asettuu siihen mennessä, koska ärsyttäisi tehdä näin ihanaa juttua puoliteholla. Olisi mahtavaa päästä näyttämään, mitä on kevään aikana oppinut! Tällä hetkellä nilkkaa ei pysty ojentamaan, joten kovin optimistisia ihmeparantumisia en näissä neljässä päivässä odota tapahtuvan. Pakko on silti toivoa, että tilanne vähän parantuisi.

Huomenna alkaa opintojen viimeinen lähiopetusviikonloppu tältä keväältä, mikä on aika hurjaa. Tuntuu kuin ensimmäisestä opetuskerrasta olisi vain muutama viikko ja toisaalta pieni ikuisuus :D. Aika ja sen kuluminen on välillä niin hassua. Koitan saada kirjoiteltua tästä toisesta jaksosta syvällisempää pohdintaa, kunhan pääsykokeet ovat ohi.


Koreografioista ja baletista tuli vielä mieleen, että bongasin toukokuulle baletin variaatiokurssin, jonne aion ilmoittautua. Jos nilkan vamman vuoksi se kärkitossukurssi kariutuu, niin olisi kuitenkin jotain odotettavaa kevätkatselmuksen tuolla puolen <3.

-Helinä

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Mitä kuuluu balettiin?

Viime aikoina olen kirjoitellut enimmäkseen opinnoistani, minkä vuoksi balettipostaukset ovat jääneet huomattavasti vähemmälle. Olen ollut kevään aikana useammalta keskiviikon tunniltakin pois töiden ja sairastelujen vuoksi. Tällä viikolla pääsin onneksi palaamaan keskiviikkobaletin pariin ja päätin löytää aikaa myös baletista kirjoittamiselle.

Tiistain tunneilla ollaan aloiteltu jo la Bayadere - teemoissa. On ollut ihanaa päästä tekemään balettikoreografiaa! En ole oikein varma, mitä kohtaa tästä baletista sovelletaan, kun baletti itsessään ei ole niin tuttu itselle. Koreografiassa on peräkkäin paljon erilaisia piruetteja ja isoja hyppysarjoja, joiden välissä tulee piruetteja. Alussa on myös muutamia askelia aivan perusvalssia kääntyen. Jos tästä hatarasta selostuksesta joku pystyy tunnistamaan, niin kaikki veikkaukset otetaan vastaan :D. Tänä keväänä ryhmä tuntuu olevan vähän tavallista isompi, mikä tuo haasteita salin koon suhteen. Hyppysarjojen teko salissa toisi itselleni haasteita varmaan jo yksinkin, kun tuppaan hyppäämään aina vähän liian pitkästi ja tila loppuu helposti kesken. Kun tähän lisätään vielä monta kanssatanssijaa, en oikein uskalla tehdä kaikkia sarjoja kunnolla. Lisäksi tunnen olevani sen verran isompi kokoinen muihin verrattuna, että on tapana ylivaroa muita. Joka tapauksessa on ihana päästä tanssimaan pidempää sarjaa.


Keskiviikon tunneilla ollaan tuttuun tapaan treenattu paljon tekniikkaa. Tunnilla tehdään 45 minuuttia tangossa, vartti keskilattialla, noin vartti diagonaalissa ja loppuaika kärjillä. Tunti kestää loogisesti siis yhteensä 1,5 h. Mulla on aivan erityinen suhde näihin keskiviikon treeneihin, koska opettaja, viikonpäivä, sali ja osa muista osallistujista ovat aivan samat kuin vuonna 2014, kun aloitin baletin. Hauska ajatella, että olen jo viidettä vuotta hionut tossuilla saman salin lattiaa keskiviikkoisin :'D.


Balettitunnit ovat keskenään eri opettajien pitämät ja eri järjestäjien, mutta se on mielestäni vain hyvä juttu. Olen haaveillut pääseväni vielä yhdelle balettitunnille, joka olisi jonkun kolmannen opettajan pitämä. Jokaisella opettajalla on kivasti aina ne omat jutut, joihin haluavat puuttua ja mihinkä erityisesti panostavat opetuksessaan. Esimerkiksi toiselle opettajalleni musikaalisuus, tanssillisuus ja tarkka tekniikka ovat selkeästi tärkeämpiä. Toinen keskittyy taas enemmän liikkeiden hyvään hallintaan, eläytymiseen ja yhdessä tekemiseen. Erilaiset opettajat ovat omasta mielestäni tanssiharrastuksen rikkaus!


Huomasin muuten toukokuussa järjestettävän kärkitossukurssin, jonne ilmoittauduin. Siitä saa onneksi vähän jatkoa muuten lyhyelle kevätkaudelle :).

-Helinä

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Liikkeen monet muodot

Viime viikonloppuna pääsin taas koulun pariin, kun toinen jakso alkoi. Tämän  jakson teemana on oma liike ja tähän liittyvät ensimmäiset kaksi opetuspäivää meille piti Raisa Foster. Sain muuten vihdoin käsiini hänen kirjoittamansa kirjan tanssi-innostamisesta. Kirjan lukeminen on vielä kesken, mutta tulen varmasti jatkossa vielä palaamaan siihen.


Lähdimme liikkeelle improvisoiden, kuten aiemminkin. Aluksi tanssittiin vain omaa kehoaan kuunnellen ja opettajan mainitsemia mielikuvia mukaillen. Vähitellen päivän mittaan alettiin huomioida myös muita tanssijoita tilassa ja loppupäivästä tehtiin paljon improvisaatio- ja liikeharjoituksia pienissä ryhmissä. Yksi oma lemppari liikeharjoituksista oli sellainen, jossa tavoitteena oli löytää omalle keholleen uusia tasapaino- ja tukipisteitä lattiasta tai omasta kehosta. Tätä tehdessä päätyi mitä ihmeellisempiin asentoihin, joita ei ollut ehkä koskaan aiemmin tullut mieleenkään koittaa.

Harjoitusten lomassa lähdettiin keräämään muistiinpanoihin listaa liikkeen elementeistä. Oli ihana saada selkeä lista siitä, mitä kaikkea liikkeessä pystyy muokkaamaan. Monesti itse kangistuu johonkin tietynlaiseen liikkeeseen ja on todella hankalaa saada luotua siitä erilaista. Listalle saatiin pääotsikoiksi keho, virtaavuus, tila ja muoto. Keho tässä listassa on aika laaja käsite, mutta lähinnä se tarkoittaa kehon sisäisiä asioita, kuten juurikin painopistettä ja sitä kohtaa, mistä liike lähtee. Joka kerta, kun kurkkaan tätä listaa, alkaa päässäni rullaamaan jokin liikesarja ja sen eri variaatiot, mikä on aika hauska ilmiö. Saattaa olla, että muille tällainen hyvin jäsennelty lista ei tuota yhtälailla tyytyväisyyttä kuin mulle. Toisaalta olen aina ollut "listaihmisiä" ja jotenkin koen inspiroituvani niistä, oli aihepiiri lähes mikä tahansa :D.


Pääsin tutustumaan myös mulle aivan upouuteen tanssin osa-alueeseen, nimittäin harjoitukseen/tekniikkaan nimeltä 5rhythms. Harjoitus perustuu viiteen eri rytmiin, jotka ovat flowing, staccato, chaos, lyrical ja stillness. Nämä kuvaavat elämän viittä eri vaihetta, syntymää, lapsuutta, murrosikää, keski-ikää ja kuolemaa/maatumista. Joskus niitä verrataan myös elementteihin vesi, tuli, ilma ja maa, tosin chaos ei edusta mitään elementtiä. Yhden harjoituksen aikana on ymmärtääkseni tarkoitus käydä kaikki eri rytmit läpi oikeassa järjestyksessä. Näiden pohjalta voi lähteä luomaan myös koreografiaa. Harmiksi ehdittiin käydä tämä harjoitustekniikka läpi hyvin pintapuolisesti, joten jos joku osaa kertoa enemmän niin kuulisin mielelläni. Toisaalta tämän lyhyenkin esittelyn perusteella on pakko lisätä 5rhythms - tunnin kokeilu omalle tehtävälistalle.

Viikonloppuna sivuttiin myös koreografioiden ja tanssiteosten suunnittelua, rakennetta ja toteutusta. Näistä aiheista aion kirjoittaa myöhemmin ihan oman postauksensa, koska juttua riittäisi taas liiaksi asti :'D. (Pahoittelen muuten näitä "koulukuvia", jotka tulee napsittua lähinnä ruokatauoilla. Pitänee vähän ryhdistäytyä niiden suhteen.)

Hyvää alkanutta kevättä!

-Helinä

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Kehoni maailmassa - maailma kehossani

Lupasin julkaista kirjoittamani esseen täällä sen valmistuttua, ja nyt se olisi vihdoin valmis, jei! Seuraavaksi siis lisää pohdintaani ensimmäisestä jaksosta, jonka aiheena oli kehon potentiaali. :)


Alamme tutkia ympärillämme olevaa maailmaa heti, kun aistimme ovat kehittyneet sitä varten tarpeeksi. Maailmaa ympärillämme riittää enemmän kuin ehdimme yhden ihmiselämän aikana nähdä. Pelkästään pintoja ja materiaaleja on enemmän kuin saamme koskaan koskettaa ja tuntea. Ympäröivästä maailmasta tuleva informaation määrä on niin valtava, että se tuntuu peittävän kaiken sen tiedon, jota monesti unohdetut sisäiset aistimme meille viestittävät. Kuten Klemolan tekstissä todettiin, viittä aistia korostetaan ylitse muiden ja kehon sisäisistä aistimuksista on vieraannuttu. Muistan itsekin biologian tunneilla hakanneeni päähäni viiden aistin tarkkoja toimintaperiaatteita, kun proprioseptisista aisteista on riittänyt maininta vain sivulauseessa. Kummallista sinänsä, että saatamme tietää enemmän siitä mitä tapahtuu ympärillämme kuin siitä mitä tapahtuu ja miltä tuntuu itsessämme. Jollain tavalla oma kehotietoisuus on hukattu ympäröivään maailmaan, eikä kukaan edes huomaa sitä.

Olen aiemmin ajatellut ihmisen olevan kuin tikku-ukko tässä maailmassa, johon
kaikki tieto tulee ulkoapäin, joka tekee ja jolle tapahtuu asioita. Oikeammin taidamme kaikki olla vain ihon hennosti rajaamia omia pienempiä maailmoja, jotkal iikkuvat tässä yhteisessä suuremmassa kokonaisuudessa. Olen ajatellut tapahtumien olevan enemmänkin ajasta riippuvaisia, jäävän siihen aikaan, jossa ne tapahtuvat ja niihin palaamiseen tai tarkasteluun tarvitsisi käyttää aikakonetta. Toisaalta joskus jokin tässä hetkessä oleva saa palaamaan ajatuksissaan aiempaan tapahtumaan, kuten tietty esine tai valokuvat. Tällaisia esineitä monesti kutsutaankin muistoesineiksi, aivan kuin muisto olisi jotenkin kiinni esineessä. Välillä käy yllättäen niinkin, että toisen ihmisen pelkkä sanavalinta herättää muiston. Kehonkarttaa piirrettäessä huomasin, että eiväthän menneet tapahtumat elä esineissä tai sanoissa. Niitä kantaa mukanaan jatkuvasti ja ne elävät ihmisessä itsessään jokaisena hetkenä. Ne eivät jää omaan aikaansa, vaan jokainen ihminen tuo tämän eletyn kehon tapahtumineen mukanaan, minne ikinä meneekään. Kaikki koetut asiat eivät tietenkään voi olla mielessä yhtä aikaa kirkkaina ja selkeinä, vaan niiden täytyy olla meissä päällekkäin osittain läpinäkyvinä, aivan kuin valokuvien negatiivit. Osa niistä on ehtinyt haalistua  enemmän ja ne ovat keskenään aivan satunnaisessa järjestyksessä. Osa muistoistamme on helpompia löytää, toisten kadotessa helpommin toistensa lomaan.

Kirjojen sanotaan pitävän sisällään maailmoja, mutta mikä saa meidät kirjoittamaan oman kehomme tarinaa? Aluksi löydämme itsemme, omat kädet, jalat ja pään. Jaksamme keskittyä vain omaan kehoomme, kunnes huomaamme kaiken ihmeellisen ympärillämme. Kiinnostumme ja haluamme päästä lähemmäs, pelästymme ja haluamme kauemmas. Pelkkä haluaminen ei kuljeta vielä minnekään, joten tarvitsemme liikettä, joka meidän tulee opetella. Jokaisella liikkeellä on alku ja loppu, joita tarkastelemalla saamme tietoa liikkeen motiivista. Yleensä liikkeen saa aikaan jokin ulkopuolelta tuleva asia, josta inspiroidumme tai jonka haluamme saavuttaa. Ehkä haluamme saada liikkeen näyttämään oikeanlaiselta. Rouhiaisen tekstissä puhuttiin myös somaestetiikasta, jolloin tavoitellaan oman kehon esteettistä muutosta, tällöin motiivi liikkeelle on mielestäni osittain ulkoinen, vaikka kyseessä onkin oman kehon muutos. Omalla kohdallani liikettä on aina johdattanut suoraan tai välillisesti jokin ulkoinen seikka, tietynlainen liikemuoto tai suoritus. Liikkeen ilmaisun voi ajatella monesti myös ulkoa päin tulevana käskynä tai ohjeena, joskus koreografioissa ilmaisu harjoitellaan konemaisesti tietynlaiseksi. Toisaalta ilmaisun tulisi lähteä sisältä päin, vain heijastuen ulkopuolelle. En ollut aiemmin ajatellut, että pelkästään se, miltä liike tuntuu kehossa, voisi toimia liikkeen motiivina. Tähän mennessä tämä on ollut suurin harjoituksista syntynyt oivallukseni, oman kehon kuulostelu liikkeessä. Lihaksien jännitystilojen ja painopisteiden tunnustelu on ollut uutta. Itse kehon sisäiseen tunteeseen keskittyminen tanssiessa on ollut kokemus, joka on saanut ajattelemaan tanssia erilaisesta näkökulmasta kuin aiemmin.

Kun kehotietoisuutta on tarkoituksellisesti harjoitellut jokaista liikettä tehdessä, olen
tosiaan huomannut lähes kaiken liikkeen olevan keskustalähtöistä. Kun kehon
keskusta on vahva ja hallinnassa, on helpompi lähteä liikkumaan sitä kohti tai siitä poispäin. Hengitysharjoituksia tehdessä huomasin hengityksen olevan helppo lähtökohta liikkeelle. Hengitys on kuin kehon omaa musiikkia, jonka tahtiin on luontevaa lähteä tanssimaan. Jokaisella liikkeellä on suunta. Liike voi liikkua tilassa, mutta se voi liikkua myös kehon sallimissa rajoissa ja suunnissa. Vaikka jalat pysyisivät paikoillaan, voi ylävartalo liikkua alavartalon suhteen ja toisin päin.

"Kun katsomme kättämme, se ei katoa. Kun "katsomme" ajatustamme, se on jo
kadonnut" todetaan Klemolan tekstissä. Lausahdus tiivistää mielestäni hyvin näiden kahden maailman eroja. Oleva ympärillämme on suuressa mittakaavassa muuttumatonta, kun sisällämme taas tapahtuu jatkuvaa muutosta. Vaikka kehoamme ympäröivä maailma ja kehomme sisäinen maailma on erotettu toisistaan ohuella ihokerroksella, ovat ne selkeästi vuorovaikutuksessa keskenään. Arjessa ympäristömme on varmaankin suurin tekijä, joka vaikuttaa ajatuksiimme ja toimintaamme. Nykypäivän hektisyydessä tietynlainen itsenäinen pohdiskelu ja itsensä kuuntelu jää vähemmälle. Kun tarkkaavaisuuden kääntää kohti kehonsa viestejä, huomaa löytäneensä aivan uuden ulottuvuuden lähempää kuin on osannut kuvitellakaan.

Tekstit joihin viittaan tässä esseessä, ovat

(Klemola, T. 2005) "Taidon filosofia, filosofin taito. Tampere: Tampere University Press."

ja

(Rouhiainen, L. 2006) "Mitä on somatiikka? Huomioita somaattisen liikkeen historiasta ja luonteesta."

-Helinä

torstai 7. maaliskuuta 2019

Kehokarttoja ja liikkeen kehittyminen

Viime kirjoituskerrasta onkin jo hetki aikaa. Tällä välin olen ollut taas flunssassa, hakenut kesätöitä, käynyt töissä, käynyt treeneissä, saanut uuden työn ja lukenut koulumateriaaleja. Olen yrittänyt keskittyä vähän enemmän ensimmäisen jakson palautettavaan tehtävään, somatiikkaan ja kehotietoisuuteen liittyvään esseeseen. Ajattelin julkaista sen vielä omana postauksenaan, kunhan saan sen valmiiksi.

Aloitin tästä viikonlopusta kirjoittamisen jo muutama viikko sitten, heti toisen opintoviikonlopun jälkeen. Opettajalla (Maria Nurmela) oli vieläkin taiteellisempi ote tanssiin ja liikkumiseen kuin aikaisemmilla opettajilla. Se teki viikonlopusta todella mielenkiintoisen, mutta samalla myös erittäin haastavan.  Viikonloppu sisälsi paljon ajatuksilla leikittelyä ja mielikuvien luomista. Ehkä senkin vuoksi kirjoittaminen on jäänyt odottamaan ja tuntunut vaikealta, kun en ole osannut hahmottaa viikonloppua sanoiksi. Mutta yritetään!

Tällä kertaa viikonloppua ei ollut jaettu eri aiheisiin (varmaankin koska opettaja oli kumpanakin päivänä sama) . Lauantaina käytiin hieman enemmän läpi omaa ja muiden kehonkuvaa, piirtämällä ja liikkumalla. Miten jokainen kokee oman itsensä ja olemuksensa, millainen liike tuntuu omalta ja millainen vieraalta, mitä eri tapoja liikkua on mahdollista löytää. Paljon juuri omaan kehoon liittyviä, jokaiselle eritavalla näyttäytyviä juttuja.


Piirustusharjoitus, jossa oman kropan ääriviivojen sisään tuli piirtää ja kirjoittaa omia tuntemuksia, tunteita, toiveita ja tapahtumia, oli vaikea. Aluksi tuli piirrettyä vain asioita, jotka oikeasti tiedän olevan olemassa, kuten niveliä, luita ja aivot, ylipäänsä hyvin paljon biologialähtöisiä asioita. Lopulta sain lisättyä myös muutamia "epäoikeita" (ehkä oikea sana olisi antimateriaalisia tai "hengellisiä") asioita, kuten vaikka toiveita tai fiiliksiä. Yllättävän vaikeaa se silti oli! Jotenkin pelkäsin täyttäväni kuvaa liikaa tai lopputuloksen olevan liiankin sekava. Lopulta, kun kaikkien piirrokset nostettiin näkyville, omani näytti jotenkin vaatimattomalta ja jopa aralta muiden värikkäiden ja täysinäisten kuvien rinnalla. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka erilailla jokainen käyttää kuvioita, värejä ja tilaa kuvatakseen tuntemuksiaan ja kokemuksiaan.

Toisena päivänä käytiin läpi enemmän liikkeen kehittymistä ja liikekaavoja. Pintaraapaisun verran juteltiin myös tietoisuudesta ja liikkeestä ennen syntymää, vielä kohdussa olemisesta. Kuinka ihminen on olemassa ja liikkumassa jo ennen varsinaista syntymäpäiväänsä. Hieman käytiin läpi myös kuinka liike ja oppiminen kulkevat käsi kädessä ihmisen kehityksessä. Tämä oli musta todella mielenkiintoinen aihe ja vähän harmittikin, ettei sitä ehditty käydä enempää läpi.


Liikkeen syntymisen lisäksi puhuttiin liikkeen katoamisesta. Kuinka kyykkyasento, ylipäänsä lattialla oleminen ja sieltä nouseminen, pyöriminen ja pää alaspäin olo muuttuvat hankalammiksi iän karttuessa ja miten näitä taitoja voisi ylläpitää mahdollimman pitkään. Tiivistetysti aiheena oli kaikenlainen liikkeen kehityskaari, mistä liike alkaa, mihin se vie ja minne se loppuu, ja mikä toimii liikkeen motiivina ja kuljettajana. Esimerkiksi eteenpäin liikkumisen motiivina on monesti kiinnostuminen tai tarve. Näitä kysymyksiä pystyy mielestäni aika hyvin soveltamaan liikkeeseen kuin liikkeeseen, aina ihmisen kehityksestä tanssiteoksen tulkintaan.

Tanssin kannalta ehkäpä yksi tärkeimmistä asioista oli pyrkiä käsittämään, kuinka jokaiselle meistä kertyy elämänsä aikana oman liikkeen käsikirjoitus ja mikä kaikki siihen voikaan vaikuttaa. Mitä kaikkea oman liikkeen päälle voi opetella ja kuinka paljon omaan liikkeeseen lopulta voi vaikuttaa. Tämä aihe mun mielestä selitti hyvin mm. sitä, miksi yksi tanssilaji voi tuntua toiselle helpolta ja toiselle vaikeammalta. Miksi toisilta tietynlainen liike tulee luonnostaan ja toisilta se vaatii monta tuntia harjoitusta. Koska kaikkihan me (jotka siihen pystymme) osaamme liikkua ja tanssia. Jokainen vain tekee sen omalla tavallaan.


Muutamasta ajatuksesta kasvoi taas kerran hurjan pitkä sepustus, niinkuin mulle yleensä tuppaa aina käymään :'D. Jos joku aihe tästä ensimmäisestä jaksosta jäi vielä kiinnostamaan enemmän niin huikkaa siitä ihmeessä. Luultavasti löydän vielä lisää höpötettävää kaikista aihepiireistä, jos kunnolla jään niitä pohtimaan. Sitä paitsi yhdessä höpöttäminen on aina mukavampaa :).

-Helinä

torstai 21. helmikuuta 2019

Uudet trikoot ja tossut

Päätin vähän uusia baletin perusvaatteita, kun nykyisistä tossuista on napsahtamassa kuminauha poikki ja sukkikset ovat kohta enemmän silmäpakoa kuin ehjää pintaa :D. Jopa mun varalla olevat mustat sukkikset on rei'illä ja nyppyyntyneet aivan järkyttäviksi. Tuumasta toimeen siis!


Ehdin haaveilla uusista balettitrikoista varmaan ainakin puoli vuotta ja nyt vihdoin raaskin sellaiset ostaa. Päädyin kokeilemaan tällä kertaa Eurotard euroskins -trikoita. Sävyksi halusin oman suosikin, puuterin eli ballet pinkin. Eurotardin ballet pink on ehkä ihan hiukan persikkaan vivahtava, mutta eipä se treeneissä haittaa. Tätä sukkista on muuten saatavilla myös värissä mocha, joka on sävyltään tummanruskea. Mallina on convertible, joka tarkoittaa, että jalkapohjien alla sukkiksissa on reiät. Niiden kautta on kätevä pujottaa kärkitossupehmusteet paikoilleen tai rullata sukkikset nilkkapituisiksi. Ostin itselleni kokotaulukon mukaan koon XXL, joka osoittautui hyväksi (olen sen 179cm ja jotain väliltä 65-70kg).

Tossuiksi ehdin jo suunnitella Russian Pointen Vivante - mallia, mutta yllättäen löysinkin kaapistani aivan tuliterät, käyttämättömät SoDancan tossut, jotka olen ostanut vuosia sitten. Mallista ei ole mitään tietoa, mutta ovat hyvin perinteiset tossut ilman mitään hienoja ominaisuuksia. Nykyiset tossuni olivat aivan ihanat Grishkon Synergyt, joissa kantaosa oli stretch-kangasta ja päkiä oli pehmustettu. Nämä SoDancat tuntuvat vähän kököiltä noihin mukaviin uudenaikaisiin Synergyihin verrattuna, mutta eiköhän näillä kevätkauden loppuun pärjäile aivan hyvin. Melkeinpä ainut asia, mistä erityisesti tykkään näissä SoDancoissa on päkiäpalan muotoilu, koska se osuu omassa jalassani juuri päkiän alle ja on mukavan tasainen.


Onko teille muodostunut lempparitossuja tai -sukkiksia? :)

-Helinä

Ps. Opintojen toisesta viikonlopusta olen  kirjoittamassa lähiaikoina, kunhan löydän tarpeeksi rauhallisen hetken syventyä postaukseen kunnolla.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Liike ja tunteet omassa kehossa

Olen sairastellut onnistuneesti koko tammi-helmikuun vaihteen, ja on ollut aika vetämätön olo. Pari balettituntiakin on jäänyt väliin. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, että sairastelu olisi ehkä hetkeksi taas takanapäin.

Ajattelin kirjoittaa mun tanssipedagogiikan opinnoista lisää vasta sen jälkeen, kun ensimmäinen jakso olisi kokonaisuudessaan käyty (eli noin viikon päästä), mutta koska tästä aiheesta toivottiin enemmän postauksia niin tässä ekstra-sellainen!


Ensimmäisen jakson teemana on tosiaan kehon potentiaali, mikä ainakin omaan korvaan kuulosti aika fyysiseltä aiheelta. Yllättäen aihetta lähdettiin avaamaan enemmänkin kokemusten, tunnetilojen ja näiden asioiden jakamisen kautta. Siitä, kuinka näitä asioita voi lähteä ilmaisemaan ja jakamaan liikkeen kautta, ilman sanoja. Ensimmäisen päivän aikana tehtiin paljon improvisaatiota yhdessä, ryhmissä ja yksin, ilmaistiin liikkeellä muille tapahtuneita kokemuksia, sekä omaa näkemystä erilaisista adjektiiveista. Omalla tanssitekniikalla ei tosiaan ollut mitään väliä, vaan ryhmästä löytyy monenlaista liikkujaa ja jokainen liikkuu omalla tyylillään.

Moni joka on pidempään lukenut mun blogia tai muutoin tuntee mut, tietää, että olen aina ollut hyvin uskollinen luonnontieteille ja niiden opeille. Olen ajatellut ihmistä yleisesti jonkinlaisena koneena, johon tulee energiaa ravinnosta ja joka kuluttaa energiaa toimintoihin tietyllä hyötysuhteella. Koneena, jonka virtapiireinä ja ohjelmointina toimivat ikäänkuin hermosto ja hormonit, ja niin edelleen. Olen ajatellut, että ihminen itsessään on paikka, johon elämä voi asettua. Elämällä tarkoitan ihmisen ajattelua, oppimista, muistoja ja sellaista, mitä koneissa ei muutoin ole. Tällä sekavalla pohjustuksella lähden selittämään vielä sekavampaa oivallusta, jonka koin viikonlopun aikana.

Varsinkin lauantaina keskusteltiin vilkkaasti tanssin terapeuttisista vaikutuksista, siitä kuinka keho ja mieli eivät ole erillään toisistaan vaan oikeastaan hyvin tiukasti toisiinsa sulautuneet. Kuinka liike vaikuttaa ajatteluun ja toisinpäin, kuinka joskus tanssiterapia on tehokkaampaa kuin perinteinen puheeseen perustuva terapia. Keskusteltiin siitä, kuinka tanssiessa luovuuden voi yhdistää sulavasti liikkeeseen ja kuinka se auttaa lähes kaikkeen surusta turhautumiseen ja pitää aivoja hyvänä. Itselleni tuli tässä kohtaa sellainen universumin kokoinen isku päähän, että miksi en ole yhtä asiaa ennen ymmärtänyt.


Kun olin 18-vuotias ja menossa lukion kolmannelle luokalle, kävi niin, että pikkuveljeni päätti oman elämänsä. Emme saaneet oikein tietää, oliko syynä psyykkinen sairaskohtaus vai mikä ajoi hänet siihen päätökseen. Pikkuveljeni oli mulle maailman rakkain ihminen, joten ei ole varmasti vaikeaa kuvitella kuinka järkyttävä uutinen se oli. Aloitin kolmannen lukiovuoden aivan tavallisesti muiden kanssa, vaikka tästä tapahtumasta oli vain muutama päivä. Olin ilmoittautunut mukaan sellaiseen tanssiprojektiin, jonka parissa työskenneltiin lähes joka iltapäivä koulun jälkeen. Aiheena tässä tanssiprojektissa oli täysin sattumalta kuolema ja läheisen menettäminen, ja sen jälkeinen selviytyminen, voitto elämästä. Aikamonen koreografian läpimenon aikana tipahti salin lattialle kyyneliä toinen toisensa perään, mutta tanssi tuntui silti hyvältä tekemiseltä. Tavallaan surutyö oli siinä kokoajan läsnä, mutta silti siihen ei tarvinnut jäädä hukkumaan, koska samalla oli muutakin tekemistä, sitä itse tanssia. Kävin samaan aikaan muutamia kertoja psykologilla, kunnes psykologi itse sanoi, ettei siitä näytä olevan mitään hyötyä ja jostain syystä (mitä psykologi ei keksinyt) näytin käyneen tapahtuman käsittelyä ja ottaneen arjesta kiinni yllättävän nopeasti. Syy saattoi oikeasti olla siinä tanssiprojektissa, jossa niitä tunteita tuli käytyä illassa monta kertaa läpi koreografiaa harjoitellessa.

Henkisestä puolesta voisin siirtyä lopulta siihen fyysiseen, nimittäin sunnuntaina käytiin läpi kehon ketjuuntumista. Tässä vaiheessa tajusin, että voimistelu- ja balettitaustallani olen vähän kuin rautalangasta väännetty liikkeen suhteen. Tietynlaista venyvyyttä kyllä löytyy, mutta sen yhdistäminen liikkeeseen on hankalaa. Tavoitteena olisi kaiketi olla kuin neliraajainen mustekala, kykenevä liikkumaan jokaiseen ympärillä olevaan suuntaan ja löytämään kaikki mahdolliset vastakkaisuudet omasta kropasta (niinkun vasen kylki ja oikea olkapää). Lisäksi huomasin, että itselleni pään ja katseen ottaminen liikkeeseen mukaan on kamalan vaikeaa. Jotenkin aina unohdan koko pään olemassaolon, kun sitä ei varsinaisesti voi nähdä itse.


Tällaisia ajatuksia ja vielä aika paljon muitakin herätti ensimmäinen opintoviikonloppu. Innolla odotan ensiviikonloppua ja sen mukanaan tuomia mietteitä ja haasteita :).

-Helinä

maanantai 4. helmikuuta 2019

Balettia kaikille

Pidempään olen haaveillut omistavani tanssiaiheisia kirjoja, joten selailin viime viikolla muutamia nettikirppiksiä. Toki tanssikirjoja saisi ihan Adlibriksestäkin vaikka minkälaisia, mutta tein uudenvuodenlupauksen, jossa pyrin vähentämään uuden tavaran hankintaa (erityisesti muovisten, mutta siinä sivussa kaikkien muidenkin). Tämän vuoksi kirppikset ovat nykyään ensimmäinen vaihtoehto kaikille hankinnoille. Siinä selaillessa vastaan sattuikin superedullisesti Heli Santavuoren "Balettia kaikille".


Tänään töistä kotiutuessa kirja oli tipahtanut postiluukusta eteiseen. Riisuin ulkokengät ja jumituin lukemaan kirjaa lattialle talvitakissa kuin lapsi lelukuvastoa.

Kirjassa käydään huolellisesti läpi baletin perusasentoja ja -liikkeitä. Mukana on myös lyhyitä tankosarjoja, joita voi harjoitella vaikka kotona. Kirjassa oli paljon mukavaa kertausta keskivartalon kannatuksesta ja kuvattu hyvin myös yleisimpiä liikkeiden suoritusvirheitä. Erityisesti pidin hyvin selkeistä piirroskuvista liikkeiden yhteydessä.


Muutamia asioita kyllä hieman ihmettelen tässä kirjasssa. Kuten pehmeiden tossujen nauhan ompelua, koska kirjassa ohjeistetaan ompelemaan vain yksi kuminauha nilkan yli. Oman kokemukseni mukaan ristikkäiset nauhat saavat tossun istumaan jalkaan paremmin ja tuntumaan tukevammalta. Toisaalta, jos kirja on suunnattu enemmän kotiharjoitteluun, ei tossun nauhojen määrällä ole ehkä niin suurta merkitystä.

Keskikropan kannatuksesta kirjassa korostetaan vatsan sisään vetämistä ja vyötärön ylös nostamista. Olisin ehkä kaivannut vielä enemmän mainintaa myös  yläkropan kannatukseen, koska kirjan ohjeiden perusteella ainakin itsellä nousisi helposti rintakehä tarpeettoman ylös ja kylkiluut pomppaisivat näkyviin. Muutoin ohjeet olivat hyvin kattavasti kannatusta kuvailevia.

En vielä ehtinyt kirjaa loppuun asti, mutta varmasti tulen lukemaan kirjan ainakin pariin kertaan läpi. Välillä tuli sellainen tunne lukiessa kuin saisi korjauksia aivan uudelta opettajalta. Vähän kuin pieniä vihjeitä, jotka johtavat ajattelemaan jonkin liikkeen hieman uutta reittiä pitkin. Aika upeaa! 


Voin suositella kirjaa kaikille baletista kiinnostuneille. Huomiona kuitenkin sanoisin, että jossain vaiheessa kirjan lyhyistä kotiharjoituksista kannattaa siirtyä rohkeasti oikeille balettitunneille, jotta saisi baletista kaiken mahdollisen ilon irti. <3

-Helinä

lauantai 2. helmikuuta 2019

Nahkapalat kärkitossuihin

Monet ovat ostaneet uudet tai jopa ihan ensimmäiset kärkitossut näin vuodenvaihteessa. Nauhojen ompelun lisäksi tossuja voi muokata monin tavoin itse. Yleisin lisäys tossuihin on nauhojen jälkeen nahkapalojen kiinnitys, mikä on turvallista myös aivan ensimmäisiin tossuihin. 


Koska kärkitossut on päällystetty satiinilla, on kärki sellaisenaan aika liukas lattiaa vasten. Osa tykkää leikata satiinin kokonaan pois kärjen alueelta ja osa ompelee kärkeen langalla ja neulalla lisäpitoa. Itse olen aina tykännyt liimata tossuihin nahkapalat. Ne on tarvittaessa helppo vaihtaa, eikä satiini pääse rispaantumaan. Aika usein tulee kysymyksiä, kuinka sellaiset tossuihin kiinnitetään, joten tässä ohjeet :).


1. Kannattaa verrata nahkan kumpaakin puolta, joskus niiden pinnassa saattaa olla eroja mm. karheuden suhteen. Mitä karheampi nahka, sitä pitävämpi se on. Ainakin Merletin valmistamissa nahkapaloissa toinen puoli on liukkaampi ja toinen pitävämpi. Nahkan voi liimata kumminpäin tahansa, yleisesti liukkaampi puoli sopii hiukan paremmin vaikkapa tanssimattoa vasten.


Itse liimaan nahkapalat Gutermannin kangasliimalla, mutta muutkin vahvemmat (kangas)liimat käyvät hyvin.

2. Aluksi levitän liimaa tossun kärkeen ja asettelen nahkan niin, että se peittää kärjestä mahdollisimman paljon. Jos nahkapalan ja kärjen reunan väliin jää "tyhjää", tossusta saattaa tulla vähän kiikkerämpi, kun kärjen alueelle tulee pientä korkeuseroa.


3. Seuraavaksi taitan nahkapalan tossun pohjaa myöten ja katson täytyykö sitä muotoilla sopimaan tossuun paremmin. Nahkapalan ja tossun pohjan pitäisi jatkua mahdollisimman huomaamattomasti. Jos nahkapala on liian pitkä, siitä voi leikata vähän pois. Nahkapalaa ei pitäisi liimata tossun pohjamateriaalin päälle, koska se vaikeuttaa tasapainon pitämistä ja nahka saattaa irrota helpommin käytössä. Kun nahkapala on sopivan kokoinen, liimaan sen paikoilleen.


4. Lopuksi kannattaa käydä läpi vielä jokainen kärjen reuna ja varmistaa, ettei nahka repsota mistään kohdasta. Jos joku kohta on heikommin kiinni, se on hyvä liimata uudelleen. Tässä voi käyttää apuna vaikka hammastikkua tai pumpulipuikkoa. Liimauksen kannattaa antaa kuivahtaa muutamia minuutteja (riippuen liimasta) ennen käyttöä, ettei nahka pääse liikkumaan vinoon ennen liiman kiinnittymistä.


Jatkossa liimaus kannattaa tarkastaa vaikka muutaman viikon välein, ettei pala pääse irtoamaan kesken tanssimisen. Jos tuntuu, ettei nahka jostain syystä pysy liimaamalla kiinni omassa käytössä, kannattaa se käydä kiinnittämässä suutarilla. 

-Helinä

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Ensimmäinen opintoviikonloppu

Nyt olen selvinnyt ensimmäisestä tanssipedagogiikan opintoviikonlopusta, johon opetusta kertyi yhteensä 12 tuntia.
Jännitin opiskelua vähän etukäteen ja pohdin, että olenkohan ihan toivoton tapaus, kun aloitin tanssin vasta vanhempana. Pelkäsin joinain unettomien öiden tunteina jopa sitä, että mut heitettäisiin opetustunneilta kokonaan ulos, kun en ole käynyt 3-vuotiaasta lähtien satubaletissa. No, kaikkeahan saa pelätä ja jännittää, mutta tällä(kin) kertaa se oli aivan turhaa :D.

Ensimmäisillä tunneilla käsiteltiin kehon potentiaalia, lauantaina Raisa Fosterin ja sunnuntaina Eeva Anttilan johdatuksella. Opetus on ollut ihanan tutkivaa ja lempeää. Koko ryhmä on mun mielestä tullut ihan huippuhyvin toimeen, ja kaikkia liikeharjoituksia tehdessä on ollut turvallinen ja jopa kotoisa olo. On ollut sellainen fiilis, että epäonnistuminen ei ole oikeastaan mahdollista. Jos joku liike ei mene ihan justiinsa niin sen tuloksena syntyy vain toisenlaista liikettä. Tästä ihanasta fiiliksestä saa kiittää tietenkin myös upeita opettajia.

Kuvia kotona improilusta 

Tunneilla tehtiin yhdessä ja yksin tanssi-improvisaatioharjoituksia, opiskeltiin yhdessä harjoitusten takana olevaa teoriaa ja käytiin paljon keskusteluja, jotka yleensä päätyivät mielenkiintoisille sivupoluille.
Itselle jäi viikonlopusta päähän pyörimään paljon ajatuksia, joita tulee varmasti mietittyä läpi vielä monen monta kertaa seuraavien viikkojen aikana. Huomasin myös, kuinka erilaista on ottaa tanssiin tutkiva ja pohtiva sävy. Aiemmin olen ajatellut tanssin fyysisenä ja enemmänkin esitettävänä asiana, ehkä jonkinlaisena suoriutumisena. Oli vapauttavaa ja upeaa löytää tanssista ihan miljoonasti asioita, joissa voi kehittyä ilman venyttelyä ja lihaskunnon harjoittamista.

Näistä ensimmäisistä opiskelupäivistä tulen varmasti kirjoittamaan vielä lisää myöhemmin, kun ajatuksiin on saanut hieman lisää selkeyttä. Tällä hetkellä pää on jotenkin niin täynnä uutta ja ihmeellistä, että kaikkea en osaa millään pukea sanoiksi. Seuraavan kerran lähiopetusta on helmikuussa, joten onneksi tässä on hyvin aikaa hahmottaa kaikki se info, mitä opettajilla oli annettavana.



Varmasti koko viikonlopun tärkein sanoma silti oli, että jokainen osaa tanssia. Aivan jokainen.

-Helinä