torstai 21. helmikuuta 2019

Uudet trikoot ja tossut

Päätin vähän uusia baletin perusvaatteita, kun nykyisistä tossuista on napsahtamassa kuminauha poikki ja sukkikset ovat kohta enemmän silmäpakoa kuin ehjää pintaa :D. Jopa mun varalla olevat mustat sukkikset on rei'illä ja nyppyyntyneet aivan järkyttäviksi. Tuumasta toimeen siis!


Ehdin haaveilla uusista balettitrikoista varmaan ainakin puoli vuotta ja nyt vihdoin raaskin sellaiset ostaa. Päädyin kokeilemaan tällä kertaa Eurotard euroskins -trikoita. Sävyksi halusin oman suosikin, puuterin eli ballet pinkin. Eurotardin ballet pink on ehkä ihan hiukan persikkaan vivahtava, mutta eipä se treeneissä haittaa. Tätä sukkista on muuten saatavilla myös värissä mocha, joka on sävyltään tummanruskea. Mallina on convertible, joka tarkoittaa, että jalkapohjien alla sukkiksissa on reiät. Niiden kautta on kätevä pujottaa kärkitossupehmusteet paikoilleen tai rullata sukkikset nilkkapituisiksi. Ostin itselleni kokotaulukon mukaan koon XXL, joka osoittautui hyväksi (olen sen 179cm ja jotain väliltä 65-70kg).

Tossuiksi ehdin jo suunnitella Russian Pointen Vivante - mallia, mutta yllättäen löysinkin kaapistani aivan tuliterät, käyttämättömät SoDancan tossut, jotka olen ostanut vuosia sitten. Mallista ei ole mitään tietoa, mutta ovat hyvin perinteiset tossut ilman mitään hienoja ominaisuuksia. Nykyiset tossuni olivat aivan ihanat Grishkon Synergyt, joissa kantaosa oli stretch-kangasta ja päkiä oli pehmustettu. Nämä SoDancat tuntuvat vähän kököiltä noihin mukaviin uudenaikaisiin Synergyihin verrattuna, mutta eiköhän näillä kevätkauden loppuun pärjäile aivan hyvin. Melkeinpä ainut asia, mistä erityisesti tykkään näissä SoDancoissa on päkiäpalan muotoilu, koska se osuu omassa jalassani juuri päkiän alle ja on mukavan tasainen.


Onko teille muodostunut lempparitossuja tai -sukkiksia? :)

-Helinä

Ps. Opintojen toisesta viikonlopusta olen  kirjoittamassa lähiaikoina, kunhan löydän tarpeeksi rauhallisen hetken syventyä postaukseen kunnolla.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Liike ja tunteet omassa kehossa

Olen sairastellut onnistuneesti koko tammi-helmikuun vaihteen, ja on ollut aika vetämätön olo. Pari balettituntiakin on jäänyt väliin. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, että sairastelu olisi ehkä hetkeksi taas takanapäin.

Ajattelin kirjoittaa mun tanssipedagogiikan opinnoista lisää vasta sen jälkeen, kun ensimmäinen jakso olisi kokonaisuudessaan käyty (eli noin viikon päästä), mutta koska tästä aiheesta toivottiin enemmän postauksia niin tässä ekstra-sellainen!


Ensimmäisen jakson teemana on tosiaan kehon potentiaali, mikä ainakin omaan korvaan kuulosti aika fyysiseltä aiheelta. Yllättäen aihetta lähdettiin avaamaan enemmänkin kokemusten, tunnetilojen ja näiden asioiden jakamisen kautta. Siitä, kuinka näitä asioita voi lähteä ilmaisemaan ja jakamaan liikkeen kautta, ilman sanoja. Ensimmäisen päivän aikana tehtiin paljon improvisaatiota yhdessä, ryhmissä ja yksin, ilmaistiin liikkeellä muille tapahtuneita kokemuksia, sekä omaa näkemystä erilaisista adjektiiveista. Omalla tanssitekniikalla ei tosiaan ollut mitään väliä, vaan ryhmästä löytyy monenlaista liikkujaa ja jokainen liikkuu omalla tyylillään.

Moni joka on pidempään lukenut mun blogia tai muutoin tuntee mut, tietää, että olen aina ollut hyvin uskollinen luonnontieteille ja niiden opeille. Olen ajatellut ihmistä yleisesti jonkinlaisena koneena, johon tulee energiaa ravinnosta ja joka kuluttaa energiaa toimintoihin tietyllä hyötysuhteella. Koneena, jonka virtapiireinä ja ohjelmointina toimivat ikäänkuin hermosto ja hormonit, ja niin edelleen. Olen ajatellut, että ihminen itsessään on paikka, johon elämä voi asettua. Elämällä tarkoitan ihmisen ajattelua, oppimista, muistoja ja sellaista, mitä koneissa ei muutoin ole. Tällä sekavalla pohjustuksella lähden selittämään vielä sekavampaa oivallusta, jonka koin viikonlopun aikana.

Varsinkin lauantaina keskusteltiin vilkkaasti tanssin terapeuttisista vaikutuksista, siitä kuinka keho ja mieli eivät ole erillään toisistaan vaan oikeastaan hyvin tiukasti toisiinsa sulautuneet. Kuinka liike vaikuttaa ajatteluun ja toisinpäin, kuinka joskus tanssiterapia on tehokkaampaa kuin perinteinen puheeseen perustuva terapia. Keskusteltiin siitä, kuinka tanssiessa luovuuden voi yhdistää sulavasti liikkeeseen ja kuinka se auttaa lähes kaikkeen surusta turhautumiseen ja pitää aivoja hyvänä. Itselleni tuli tässä kohtaa sellainen universumin kokoinen isku päähän, että miksi en ole yhtä asiaa ennen ymmärtänyt.


Kun olin 18-vuotias ja menossa lukion kolmannelle luokalle, kävi niin, että pikkuveljeni päätti oman elämänsä. Emme saaneet oikein tietää, oliko syynä psyykkinen sairaskohtaus vai mikä ajoi hänet siihen päätökseen. Pikkuveljeni oli mulle maailman rakkain ihminen, joten ei ole varmasti vaikeaa kuvitella kuinka järkyttävä uutinen se oli. Aloitin kolmannen lukiovuoden aivan tavallisesti muiden kanssa, vaikka tästä tapahtumasta oli vain muutama päivä. Olin ilmoittautunut mukaan sellaiseen tanssiprojektiin, jonka parissa työskenneltiin lähes joka iltapäivä koulun jälkeen. Aiheena tässä tanssiprojektissa oli täysin sattumalta kuolema ja läheisen menettäminen, ja sen jälkeinen selviytyminen, voitto elämästä. Aikamonen koreografian läpimenon aikana tipahti salin lattialle kyyneliä toinen toisensa perään, mutta tanssi tuntui silti hyvältä tekemiseltä. Tavallaan surutyö oli siinä kokoajan läsnä, mutta silti siihen ei tarvinnut jäädä hukkumaan, koska samalla oli muutakin tekemistä, sitä itse tanssia. Kävin samaan aikaan muutamia kertoja psykologilla, kunnes psykologi itse sanoi, ettei siitä näytä olevan mitään hyötyä ja jostain syystä (mitä psykologi ei keksinyt) näytin käyneen tapahtuman käsittelyä ja ottaneen arjesta kiinni yllättävän nopeasti. Syy saattoi oikeasti olla siinä tanssiprojektissa, jossa niitä tunteita tuli käytyä illassa monta kertaa läpi koreografiaa harjoitellessa.

Henkisestä puolesta voisin siirtyä lopulta siihen fyysiseen, nimittäin sunnuntaina käytiin läpi kehon ketjuuntumista. Tässä vaiheessa tajusin, että voimistelu- ja balettitaustallani olen vähän kuin rautalangasta väännetty liikkeen suhteen. Tietynlaista venyvyyttä kyllä löytyy, mutta sen yhdistäminen liikkeeseen on hankalaa. Tavoitteena olisi kaiketi olla kuin neliraajainen mustekala, kykenevä liikkumaan jokaiseen ympärillä olevaan suuntaan ja löytämään kaikki mahdolliset vastakkaisuudet omasta kropasta (niinkun vasen kylki ja oikea olkapää). Lisäksi huomasin, että itselleni pään ja katseen ottaminen liikkeeseen mukaan on kamalan vaikeaa. Jotenkin aina unohdan koko pään olemassaolon, kun sitä ei varsinaisesti voi nähdä itse.


Tällaisia ajatuksia ja vielä aika paljon muitakin herätti ensimmäinen opintoviikonloppu. Innolla odotan ensiviikonloppua ja sen mukanaan tuomia mietteitä ja haasteita :).

-Helinä

maanantai 4. helmikuuta 2019

Balettia kaikille

Pidempään olen haaveillut omistavani tanssiaiheisia kirjoja, joten selailin viime viikolla muutamia nettikirppiksiä. Toki tanssikirjoja saisi ihan Adlibriksestäkin vaikka minkälaisia, mutta tein uudenvuodenlupauksen, jossa pyrin vähentämään uuden tavaran hankintaa (erityisesti muovisten, mutta siinä sivussa kaikkien muidenkin). Tämän vuoksi kirppikset ovat nykyään ensimmäinen vaihtoehto kaikille hankinnoille. Siinä selaillessa vastaan sattuikin superedullisesti Heli Santavuoren "Balettia kaikille".


Tänään töistä kotiutuessa kirja oli tipahtanut postiluukusta eteiseen. Riisuin ulkokengät ja jumituin lukemaan kirjaa lattialle talvitakissa kuin lapsi lelukuvastoa.

Kirjassa käydään huolellisesti läpi baletin perusasentoja ja -liikkeitä. Mukana on myös lyhyitä tankosarjoja, joita voi harjoitella vaikka kotona. Kirjassa oli paljon mukavaa kertausta keskivartalon kannatuksesta ja kuvattu hyvin myös yleisimpiä liikkeiden suoritusvirheitä. Erityisesti pidin hyvin selkeistä piirroskuvista liikkeiden yhteydessä.


Muutamia asioita kyllä hieman ihmettelen tässä kirjasssa. Kuten pehmeiden tossujen nauhan ompelua, koska kirjassa ohjeistetaan ompelemaan vain yksi kuminauha nilkan yli. Oman kokemukseni mukaan ristikkäiset nauhat saavat tossun istumaan jalkaan paremmin ja tuntumaan tukevammalta. Toisaalta, jos kirja on suunnattu enemmän kotiharjoitteluun, ei tossun nauhojen määrällä ole ehkä niin suurta merkitystä.

Keskikropan kannatuksesta kirjassa korostetaan vatsan sisään vetämistä ja vyötärön ylös nostamista. Olisin ehkä kaivannut vielä enemmän mainintaa myös  yläkropan kannatukseen, koska kirjan ohjeiden perusteella ainakin itsellä nousisi helposti rintakehä tarpeettoman ylös ja kylkiluut pomppaisivat näkyviin. Muutoin ohjeet olivat hyvin kattavasti kannatusta kuvailevia.

En vielä ehtinyt kirjaa loppuun asti, mutta varmasti tulen lukemaan kirjan ainakin pariin kertaan läpi. Välillä tuli sellainen tunne lukiessa kuin saisi korjauksia aivan uudelta opettajalta. Vähän kuin pieniä vihjeitä, jotka johtavat ajattelemaan jonkin liikkeen hieman uutta reittiä pitkin. Aika upeaa! 


Voin suositella kirjaa kaikille baletista kiinnostuneille. Huomiona kuitenkin sanoisin, että jossain vaiheessa kirjan lyhyistä kotiharjoituksista kannattaa siirtyä rohkeasti oikeille balettitunneille, jotta saisi baletista kaiken mahdollisen ilon irti. <3

-Helinä

lauantai 2. helmikuuta 2019

Nahkapalat kärkitossuihin

Monet ovat ostaneet uudet tai jopa ihan ensimmäiset kärkitossut näin vuodenvaihteessa. Nauhojen ompelun lisäksi tossuja voi muokata monin tavoin itse. Yleisin lisäys tossuihin on nauhojen jälkeen nahkapalojen kiinnitys, mikä on turvallista myös aivan ensimmäisiin tossuihin. 


Koska kärkitossut on päällystetty satiinilla, on kärki sellaisenaan aika liukas lattiaa vasten. Osa tykkää leikata satiinin kokonaan pois kärjen alueelta ja osa ompelee kärkeen langalla ja neulalla lisäpitoa. Itse olen aina tykännyt liimata tossuihin nahkapalat. Ne on tarvittaessa helppo vaihtaa, eikä satiini pääse rispaantumaan. Aika usein tulee kysymyksiä, kuinka sellaiset tossuihin kiinnitetään, joten tässä ohjeet :).


1. Kannattaa verrata nahkan kumpaakin puolta, joskus niiden pinnassa saattaa olla eroja mm. karheuden suhteen. Mitä karheampi nahka, sitä pitävämpi se on. Ainakin Merletin valmistamissa nahkapaloissa toinen puoli on liukkaampi ja toinen pitävämpi. Nahkan voi liimata kumminpäin tahansa, yleisesti liukkaampi puoli sopii hiukan paremmin vaikkapa tanssimattoa vasten.


Itse liimaan nahkapalat Gutermannin kangasliimalla, mutta muutkin vahvemmat (kangas)liimat käyvät hyvin.

2. Aluksi levitän liimaa tossun kärkeen ja asettelen nahkan niin, että se peittää kärjestä mahdollisimman paljon. Jos nahkapalan ja kärjen reunan väliin jää "tyhjää", tossusta saattaa tulla vähän kiikkerämpi, kun kärjen alueelle tulee pientä korkeuseroa.


3. Seuraavaksi taitan nahkapalan tossun pohjaa myöten ja katson täytyykö sitä muotoilla sopimaan tossuun paremmin. Nahkapalan ja tossun pohjan pitäisi jatkua mahdollisimman huomaamattomasti. Jos nahkapala on liian pitkä, siitä voi leikata vähän pois. Nahkapalaa ei pitäisi liimata tossun pohjamateriaalin päälle, koska se vaikeuttaa tasapainon pitämistä ja nahka saattaa irrota helpommin käytössä. Kun nahkapala on sopivan kokoinen, liimaan sen paikoilleen.


4. Lopuksi kannattaa käydä läpi vielä jokainen kärjen reuna ja varmistaa, ettei nahka repsota mistään kohdasta. Jos joku kohta on heikommin kiinni, se on hyvä liimata uudelleen. Tässä voi käyttää apuna vaikka hammastikkua tai pumpulipuikkoa. Liimauksen kannattaa antaa kuivahtaa muutamia minuutteja (riippuen liimasta) ennen käyttöä, ettei nahka pääse liikkumaan vinoon ennen liiman kiinnittymistä.


Jatkossa liimaus kannattaa tarkastaa vaikka muutaman viikon välein, ettei pala pääse irtoamaan kesken tanssimisen. Jos tuntuu, ettei nahka jostain syystä pysy liimaamalla kiinni omassa käytössä, kannattaa se käydä kiinnittämässä suutarilla. 

-Helinä