keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Kehoni maailmassa - maailma kehossani

Lupasin julkaista kirjoittamani esseen täällä sen valmistuttua, ja nyt se olisi vihdoin valmis, jei! Seuraavaksi siis lisää pohdintaani ensimmäisestä jaksosta, jonka aiheena oli kehon potentiaali. :)


Alamme tutkia ympärillämme olevaa maailmaa heti, kun aistimme ovat kehittyneet sitä varten tarpeeksi. Maailmaa ympärillämme riittää enemmän kuin ehdimme yhden ihmiselämän aikana nähdä. Pelkästään pintoja ja materiaaleja on enemmän kuin saamme koskaan koskettaa ja tuntea. Ympäröivästä maailmasta tuleva informaation määrä on niin valtava, että se tuntuu peittävän kaiken sen tiedon, jota monesti unohdetut sisäiset aistimme meille viestittävät. Kuten Klemolan tekstissä todettiin, viittä aistia korostetaan ylitse muiden ja kehon sisäisistä aistimuksista on vieraannuttu. Muistan itsekin biologian tunneilla hakanneeni päähäni viiden aistin tarkkoja toimintaperiaatteita, kun proprioseptisista aisteista on riittänyt maininta vain sivulauseessa. Kummallista sinänsä, että saatamme tietää enemmän siitä mitä tapahtuu ympärillämme kuin siitä mitä tapahtuu ja miltä tuntuu itsessämme. Jollain tavalla oma kehotietoisuus on hukattu ympäröivään maailmaan, eikä kukaan edes huomaa sitä.

Olen aiemmin ajatellut ihmisen olevan kuin tikku-ukko tässä maailmassa, johon
kaikki tieto tulee ulkoapäin, joka tekee ja jolle tapahtuu asioita. Oikeammin taidamme kaikki olla vain ihon hennosti rajaamia omia pienempiä maailmoja, jotkal iikkuvat tässä yhteisessä suuremmassa kokonaisuudessa. Olen ajatellut tapahtumien olevan enemmänkin ajasta riippuvaisia, jäävän siihen aikaan, jossa ne tapahtuvat ja niihin palaamiseen tai tarkasteluun tarvitsisi käyttää aikakonetta. Toisaalta joskus jokin tässä hetkessä oleva saa palaamaan ajatuksissaan aiempaan tapahtumaan, kuten tietty esine tai valokuvat. Tällaisia esineitä monesti kutsutaankin muistoesineiksi, aivan kuin muisto olisi jotenkin kiinni esineessä. Välillä käy yllättäen niinkin, että toisen ihmisen pelkkä sanavalinta herättää muiston. Kehonkarttaa piirrettäessä huomasin, että eiväthän menneet tapahtumat elä esineissä tai sanoissa. Niitä kantaa mukanaan jatkuvasti ja ne elävät ihmisessä itsessään jokaisena hetkenä. Ne eivät jää omaan aikaansa, vaan jokainen ihminen tuo tämän eletyn kehon tapahtumineen mukanaan, minne ikinä meneekään. Kaikki koetut asiat eivät tietenkään voi olla mielessä yhtä aikaa kirkkaina ja selkeinä, vaan niiden täytyy olla meissä päällekkäin osittain läpinäkyvinä, aivan kuin valokuvien negatiivit. Osa niistä on ehtinyt haalistua  enemmän ja ne ovat keskenään aivan satunnaisessa järjestyksessä. Osa muistoistamme on helpompia löytää, toisten kadotessa helpommin toistensa lomaan.

Kirjojen sanotaan pitävän sisällään maailmoja, mutta mikä saa meidät kirjoittamaan oman kehomme tarinaa? Aluksi löydämme itsemme, omat kädet, jalat ja pään. Jaksamme keskittyä vain omaan kehoomme, kunnes huomaamme kaiken ihmeellisen ympärillämme. Kiinnostumme ja haluamme päästä lähemmäs, pelästymme ja haluamme kauemmas. Pelkkä haluaminen ei kuljeta vielä minnekään, joten tarvitsemme liikettä, joka meidän tulee opetella. Jokaisella liikkeellä on alku ja loppu, joita tarkastelemalla saamme tietoa liikkeen motiivista. Yleensä liikkeen saa aikaan jokin ulkopuolelta tuleva asia, josta inspiroidumme tai jonka haluamme saavuttaa. Ehkä haluamme saada liikkeen näyttämään oikeanlaiselta. Rouhiaisen tekstissä puhuttiin myös somaestetiikasta, jolloin tavoitellaan oman kehon esteettistä muutosta, tällöin motiivi liikkeelle on mielestäni osittain ulkoinen, vaikka kyseessä onkin oman kehon muutos. Omalla kohdallani liikettä on aina johdattanut suoraan tai välillisesti jokin ulkoinen seikka, tietynlainen liikemuoto tai suoritus. Liikkeen ilmaisun voi ajatella monesti myös ulkoa päin tulevana käskynä tai ohjeena, joskus koreografioissa ilmaisu harjoitellaan konemaisesti tietynlaiseksi. Toisaalta ilmaisun tulisi lähteä sisältä päin, vain heijastuen ulkopuolelle. En ollut aiemmin ajatellut, että pelkästään se, miltä liike tuntuu kehossa, voisi toimia liikkeen motiivina. Tähän mennessä tämä on ollut suurin harjoituksista syntynyt oivallukseni, oman kehon kuulostelu liikkeessä. Lihaksien jännitystilojen ja painopisteiden tunnustelu on ollut uutta. Itse kehon sisäiseen tunteeseen keskittyminen tanssiessa on ollut kokemus, joka on saanut ajattelemaan tanssia erilaisesta näkökulmasta kuin aiemmin.

Kun kehotietoisuutta on tarkoituksellisesti harjoitellut jokaista liikettä tehdessä, olen
tosiaan huomannut lähes kaiken liikkeen olevan keskustalähtöistä. Kun kehon
keskusta on vahva ja hallinnassa, on helpompi lähteä liikkumaan sitä kohti tai siitä poispäin. Hengitysharjoituksia tehdessä huomasin hengityksen olevan helppo lähtökohta liikkeelle. Hengitys on kuin kehon omaa musiikkia, jonka tahtiin on luontevaa lähteä tanssimaan. Jokaisella liikkeellä on suunta. Liike voi liikkua tilassa, mutta se voi liikkua myös kehon sallimissa rajoissa ja suunnissa. Vaikka jalat pysyisivät paikoillaan, voi ylävartalo liikkua alavartalon suhteen ja toisin päin.

"Kun katsomme kättämme, se ei katoa. Kun "katsomme" ajatustamme, se on jo
kadonnut" todetaan Klemolan tekstissä. Lausahdus tiivistää mielestäni hyvin näiden kahden maailman eroja. Oleva ympärillämme on suuressa mittakaavassa muuttumatonta, kun sisällämme taas tapahtuu jatkuvaa muutosta. Vaikka kehoamme ympäröivä maailma ja kehomme sisäinen maailma on erotettu toisistaan ohuella ihokerroksella, ovat ne selkeästi vuorovaikutuksessa keskenään. Arjessa ympäristömme on varmaankin suurin tekijä, joka vaikuttaa ajatuksiimme ja toimintaamme. Nykypäivän hektisyydessä tietynlainen itsenäinen pohdiskelu ja itsensä kuuntelu jää vähemmälle. Kun tarkkaavaisuuden kääntää kohti kehonsa viestejä, huomaa löytäneensä aivan uuden ulottuvuuden lähempää kuin on osannut kuvitellakaan.

Tekstit joihin viittaan tässä esseessä, ovat

(Klemola, T. 2005) "Taidon filosofia, filosofin taito. Tampere: Tampere University Press."

ja

(Rouhiainen, L. 2006) "Mitä on somatiikka? Huomioita somaattisen liikkeen historiasta ja luonteesta."

-Helinä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti