tiistai 30. elokuuta 2016

Tanssillinen voimistelu

Joukkuevoimisteluryhmä, jossa keväällä kävin, loppui nyt kesäkauden jälkeen, koska uutta valmentajaa ryhmälle ei löytynyt. Päätin siis etsiä uuden ryhmän ja lopulta sellainen löytyikin tanssillisen voimistelun puolelta. Ryhmästä osa kilpailee ja osa harrastaa. Itse pääsen vain maanantain ja torstain treeneihin, joten pidän tämän harrastuksena. Lisäksi kilpailulisenssi yms. olisivat maksaneet yli 100 euroa.

En ole aiemmin harrastanut tanssillista voimistelua, joten tämä on sinänsä mulle aivan uusi laji, joka tosin koostuu jo mulle tutummista lajeista. Maanantain tunneilla treenataan tekniikkaa ja torstaisin ohjelmaa. Tekniikkaosuuteen kuuluu pilatesharjoituksia, balettia, lajitekniikkaa, liikesarjojen opettelua ja lopuksi venyttelyä. Maanantain treenit kestävät 2 tuntia ja torstain 1,5 tuntia.

Viime viikon lopulla sain jonkun kummallisen pikaflunssan. Keskiviikkona huomasin, ettei olo ollut ihan normaali, koska olin koko ajan todella väsynyt, kurkkuun sattui ja en jaksanut edes syödä väsähtämättä. Menin nukkumaan päiväunet ja heräsin iltapäivällä. Sama olo oli vielä torstain ja perjantain, ja nukuinkin nuo kolme päivää lähes putkeen. Perjantai-illalla herätessäni olo oli taas ihan normaali. Harmittaa, etten päässyt tämän vuoksi ensimmäisiin torstain treeneihin. Kirjoittelen niistäkin sitten, kun toivottavasti tällä viikolla pääsen niihin osallistumaan.

Taisin Yksisarvisen blogin kommenteissa mainita, että annan itselleni luvan ostaa uusia tanssivaatteita vasta, kun päääsen töihin. No, pääsinkin töihin, joten lähiaikoina tulee mahdollisesti jonkinlaista minishoppailupostausta :D.

Olen aloitellut lääkispääsykoelukemisia ensi vuotta varten ja miettinyt Mafy-valmennuksen itseopiskelumateriaaleja. Poikaystäväni vähän lupaili lainaavansa mulle tarvittavan summan, mutta silti hinta (745 e) vähän hirvittää. Monet ovat päässeet noilla Mafyn materiaaleilla sisään, enkä juuri löydä mistään mitään negatiivisia kokemuksia niihin liittyen. Täytyy vielä pohtia asiaa muutama päivä.


-Helinä

lauantai 20. elokuuta 2016

Kuubalainen salsa ja reggaeton

Näitä postauksia putkahtelee nyt kuin sieniä sateella, koska viikkooni on mahtunut niin paljon juttuja, joista kirjoittaa. :)

Joku on ehkä saattanut huomata, että jouduin hieman muokkaamaan blogini kyljessä olevaa laskuria. Aiemmin otsikkona oli aika seuraavaan tanssituntiin, kun nykyään laskuri laskee aikaa seuraavaan balettituntiin. Mistä muustakaan tämä voisi johtua kuin siitä, että pääsinkin jo aiemmin tanssimaan!

Huomasin eräällä latinotyylisiin tansseihin pohjaavalla tanssikoululla mielenkiintoisia tunteja. Tarjolla on kuubalaista salsaa ja reggaetonia. Olen kerran aiemminkin käynyt saman koulun reggaetontunnilla ja silloin tykkäsin siitä kovasti. Tanssikoululla pääsee kympillä tanssimaan kaikki tietyn illan tunnit, mikä oli mun mielestä todella edullista. Päätinpä siis mennä testaamaan työvuoron jälkeen kaikki illan kolme tuntia.


Kuubalainen salsa lähti aivan alkeista, ja tunti oli mukavan rauhallinen. Tätä tanssilajia tanssittiin hieman hassussa asennossa, selkä pikkuisen kumaralla, polvet rentoina ja vartalo etukenossa. Asentoa oli aluksi hankala löytää, koska olen tottunut tanssiessa pyrkimään kohti suoraa ryhtiä. Tunti ei ollut parisalsaa, vaan sellaista yksin tai ryhmässä tanssittavaa. Lopputunnista tanssittiin pientä koreografiaa, johon yhdistettiin kaikki tunnin aikana opitut asiat. Salsasta mulla ei ollut paljonkaan aiempaa kokemusta. Yläasteella kävin puoli vuotta latinotanssitunneilla, mutta lajit vaihtelivat tuolloin viikoittain, eikä tahti ollut kovin nopea.

Reggaetoniin tykästyin tälläkin kertaa. Ensimmäinen reggaetontunti lähti alkeista ja noin puolet tunnista harjoiteltiin vartalonkäyttöä. Lopputunti harjoiteltiin reggaetonin perusliikkeitä ja tehtiin niistä pieni koreografia, jota taas tanssittiin 10 minuuttia tunnin lopusta. Liikekieli on ihanan rentoa, eivätkä pienet virheet näy minnekään. Pääasia alkeistunnilla on pysyä musiikissa mukana, opetella uusia liikkeitä ja pitää hauskaa. Tanssilajina reggaeton on melko rankka ja tunnilla hengästyy ja hikoaa takuuvarmasti. Jo ensimmäisen reggaetontunnin jälkeen erityisesti etureisissä tuntui, että nyt on tanssittu, koska tanssiessa polvien tulee olla koko ajan koukussa. Toisena tanssiminen tuntui alaselän lihaksissa, koska lantiota heilutetaan ja vatkataan jos johonkin suuntaan melkein joka liikkeessä.

Jäin reggaetonin alkeista vielä jatkotason tunnille, koska kysyin aiemmin ohjaajalta mahdollisuuksiani pärjätä tunnilla. Hän käski tulla koittamaan, koska jos tunti tuntuisi liian vaikealta, voisin lähteä kesken kaiken pois. Yllättäen monet liikkeet olivat jollain tavalla tuttuja itämaisesta tanssista (josta mulla on harrastustaustaa 1,5-2 vuotta), joten liikkeet itsessään eivät olleet niin hankalia. Tempo oli kuitenkin ihan jär-kyt-tä-vän nopea ja sain kyllä tehdä parhaani ja vähän ylikin, että pysyin mukana. Vaikeinta mulle oli erilaisten käsiliikkeiden ja jalkojen nopeiden askelten yhdistäminen lennosta. Välillä tipuin ihan kunnolla kärryiltä, mutta niin taisi käydä monelle muullekin pukuhuonekeskustelujen perusteella :D. Kokonaisuudessaan tunnista jäi sopivan haastava mielikuva. Haastetta oli riittävästi, muttei liikaa. Tunnin lopussa liikkeistä onnistuivat jo kaikki yhtä lukuunottamatta. Eiköhän sekin ensi kerralla lähde sujumaan, jos vähän treenailen kotona.

Tällainen vähän taiteellisempi kuva talvelta kuvien puutteessa :''DD.


Ohjaaja oli eri kuin viime kerralla, mutta tykkäsin tämän kertaisesta enemmän. Hän ei painottanut musiikin laskemista, vaan sen sijaan liikkeet tehtiin musiikin iskujen mukaan. Jos tuntia olisi kuunnellut oven takaa, se olisi kuulostanut varmaan tällaiselta ”PUM, PUM, MM, MM, AA, PUM, AA, AA”. Yllättäen tällainen ohjaustapa oli mun mielestä selkeämpi kuin perinteinen ”y, ka, ko, ne”. Tämä sama ohjaaja oli siis kaikilla illan tunneilla ja jokaisella tunnilla hiottiin samoja liikkeitä kauan (kunnes ne näyttivät suurinpiirtein oikeilta), mistä tykkäsin paljon. Ohjaaja oli lisäksi todella energisen oloinen, mistä tuli itsellekin sellainen iloinen, rento ja hauska fiilis :).

Kolmen tunnin jälkeen olin kyllä aivan rättiväsynyt ja melkein joka paikkaa kolotti. Ihme kyllä, seuraavana päivänä lihaksista olivat kipeitä enää alaselkä ja etureidet. Nämä tunnit menevät päällekkäin tulevan baletin kanssa, mutta balettitunnit alkavat vasta syyskuun puolella ja siihen asti aion käydä näillä salsa ja reggaeton tunneilla. Tuleepa hankittua vähän toisenlaista liikekieltä suorien polvien ja hyvän ryhdin ohelle.

-Helinä

perjantai 19. elokuuta 2016

3 tuntia joogaa

Kävin Mymmelin kanssa kokeilemassa joogaa. Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt ns oikeassa joogassa. Olen itse käynyt joogavenyttelyssä, mutta ei se ole täysin sama asia. Kokeiluun sisältyi kolme eri joogalajia, joista kutakin kokeiltiin 45 minuuttia. Tämän lisäksi mukana oli joogan historiaa.


Ensimmäisenä oli astangajoogaa. Se muistutti aurinkotervehdyksineen eniten joogavenyttelyjä, joissa olen välillä käynyt. Kaikki liikkeet jatkuivat sulavasti yhteen, eikä turhan pitkiä taukoja ollut välissä. Kummallista oli hengitystapa, joka ei ainakaan mulle ihan auennut. Hengityksen pitäisi ilmeisesti jollain tavalla korista liikkeiden aikana? Ehkä tuokin aukeaisi, jos hetken aikaa harrastaisi astangaa. Sarjat olivat sopivan haastavia (vaikka ilmeisesti olivat sieltä helpoimmasta päästä). Harjoituksissa oli paljon eteentaivutuksia, joita mun kireät takareidet vähän hankaloittivat :D.

Seuraavaksi päästiin kokeilemaan hathajoogaa. En oikein tiedä mitä mieltä olen tunnista, koska ensimmäisenä mulle tulee mieleen jumppa hengityksen tahtiin. Kehonhuoltona tuo tunti on ihan mukava, mutta ei ainakaan alkeissa ollut haastetta tarpeeksi mun makuun. Joogan pitäisi olla varmaan pääasiassa jonkinlaista rentoutumista, mutta itse kaipaan liikkeisiin myös haastavuutta. Kun liikkeet ovat liian helppoja niin päädyn ajattelemaan samalla ihan mitä sattuu, enkä enää keskity itse tekemiseen.

Ilta päättyi kundaliinijoogaan, joka jätti aika hämmentyneisiin tunnelmiin. Paikalle tuli valkoisiin pukeutunut, valkoturbaaninen nainen. Tunti aloitettiin jonkinlaisella mantralla, jonka jälkeen tehtiin erittäin hitaita venytyksiä. Olin tässä kohtaa varpaista jo ihan jäässä, joten oli pakko laittaa sukat jalkaan. Lopputunnista tehtiin meditaatioharjoitus, jossa piti hengittää jollain tietyllä tavalla, kieli vähän ulkona. Ohjaaja puhui paljon energiavirroista ja voimista. Näin ensimmäisellä kerralla en ihastunut tähän kundaliinijoogaan sitten yhtään, vaikka toki haluaisin ymmärtää lajista enemmän.

Mikään näistä joogalajeista ei saanut mua ihastumaan ihan ensikosketuksella. Jos pitäisi kuitenkin päättää joku tunti, jolle menisin uudelleen, valikoisin astangajoogan. Kaksi muuta muistuttivat lähinnä venyttelyä, jota voin tehdä kotoa käsinkin. Tunnit olivat vähän hidastempoisia (varmaan se oli tarkoituskin), joten mua alkoi viimeisellä tunnilla väsyttää ihan kamalasti :D. Onneksi salissa oli niin kylmä, ettei sinne voinut nukahtaa. Kotona uni tulikin sitten nopeasti.

Loppuun vielä asia, jota en meinaa itsekään uskoa. Sain töitä tanssitarvikeliikkeestä! En varmaan edes keksi kivempaa paikkaa :D.

-Helinä

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Päkiätossut

Pari viikkoa sitten mainitsin uusista voimistelun päkiätossuistani, jotka löysin Piruetista todella hyvään tarjoushintaan. Tossut maksoivat 5,90 euroa, kun kyseisen mallin normaalihinta oli 16 euroa. Kun ostin edellisiä päkiätossujani 6-7 vuotta sitten, en millään meinannut löytää omaa kokoani. Kaikki sovittamani tossut olivat liian pieniä lukuun ottamatta sitä paria, jonka lopulta ostin. Tuolloin materiaalina oli tavallisesti nahka tai hyvin jäykkä kangasmainen aine (en tiedä yhtään tarkemmin, mitä kyseinen aine oikeasti oli). Nykyään tossuja tehdään yhä useammin joustavista, sukkamaisista materiaaleista.


Vanhat tossuni olivat todella jäykät, eivätkä ole vieläkään oikein mukautuneet mun jalkoihin. Ne ovat lähinnä löystyneet sivusuunnassa, jolloin istuvuus on mennyt vain huonompaan päin. Hypyistä laskeutumien oli aina vähän epävarmaa, koska tossu saattoi luiskahtaa pois päkiän alta. Lisäksi pohja on muuttunut todella liukkaaksi karheennusyrityksistä huolimatta :/. Jos jotain positiivista näistä tossuista täytyy sanoa, niin ainakin pitkäikäisyys ja kotimaisuus ovat olleet hyviä juttuja.


Uudet Venturellin tossut muistuttavat enemmän puolikasta sukkaa kuin tossua. Juurikin sen vuoksi istuvuus on näissä tossuissa lähes täydellinen. Eniten mua huolettaa näiden tossujen kestävyys ja pito. Sukilla salin lattia tuntuu usein todella liukkaalta, joten miksi näissä olisi enemmän pitoa kuin tavallisissa sukissa? Ainakin piruetit saa hyvin pyörimään, mutta isoja hyppyjä en ole voinut testata kotona. Materiaali on todella ohutta, joten luultavasti se kuluu nopeasti puhki.



Parhaiten eron istuvuudessa huomaa, kun ojentelee nilkkaa. Kuvista on helppo huomata, kuinka paljon paremmin sukkatossu myötäilee jalkaa.

Jos nyt täytyisi valita, kummat tossut haluaisin, ottaisin nämä sukkamaiset silläkin ohella, että ne kuluvat nopeammin puhki. Tuntuma lattiaan on näissä huomattavasti parempi. Jos en pääse voimistelemaan syksyllä, voisit ottaa nämä käyttöön showtanssitunneilla, koska ainakin ennen päkiätossut ovat olleet ihan hyvä valinta kyseiseen tanssilajiin. Eri asia tietenkin, haluaako opettaja kaikkien käyttävän jazz-tossuja. Toivottavasti nämäkin olisivat hyväksyttyjen jalkineiden listalla! :)


-Helinä


keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kivoja asioita

Laitoin tuohon blogin nurkkaan laskurin, joka laskee jäljellä olevaa aikaa seuraavaan tanssituntiin (miten 27 päivää voi tuntuakin pieneltä ikuisuudelta). Siitä eteenpäin on luvassa vähän enemmän tanssiaiheisia postauksia. Toistaiseksi kirjoittelen vähän ohi aiheen meneviä juttuja, mutta koettakaa kestää :D.

Olen tehnyt iltaisin joogaliikesarjan joka päivä, viikon ajan, ja onnekseni yletyn taas varpaisiini! Kangistuin flunssaisena tosi nopeasti, mutta ilmeisesti venyvyys oli helppo palauttaa takaisin siihen, mitä se oli ennen sairastelua. Pelästyin jo, että vanhuus iski aikaisin, kun olo oli niin kankea.



Viikonloppuna kävin poikaystävän kanssa Salossa. Matka ei tälläkään kertaa ollut mitenkään etukäteen suunniteltu. Näin jonkun terveyskaupan mainoksessa maininnan kauppakeskus Plazasta, joten ajateltiin ottaa selvää, missä se on ja Salostahan se löytyi. Kauppakeskuksen kyltti oli vähän kumma,koska siinä näytti lukevan PAZA, johon L olisi tungettu väkisin jälkikäteen :D. Käytiin myös Salon Megamyyntiareenalla (vai olikohan se MegaOutlet nimellä). Matkalta tarttui mukaan seinäkello, kylpyhuoneen matto, maalauskirja ja ihanan pinkki ulkoilutakki, jonka poikaystävä halusi ostaa mulle. En itse edes huomannut koko takkia, mutta poikaystävä halusi, että sovitan sitä. Oli kuulema näyttänyt ihan multa siellä hyllyssä. Sovitettuani ihastuin takkiin täysin <3.


Ala-asteella muistelen kysyneeni äidiltä, miksei hammasharjoja voi tehdä puusta, kun ne voisi sitten laittaa mummin kompostiin. Äidin vastaus taisi olla jotain siihen suuntaan, ettei puu kestä vettä ja siitä saa tikkuja kieleen. Joka tapauksessa, poikaystäväni osti eilen bambuhammasharjan, jonka voi heittää biojätteiden sekaan, kun sitä ei enää käytä. Jokaista myytyä HumbleBrush-hammasharjaa kohden annetaan yksi hammasharja (tai muuta suunhoitoa) lapselle, joka sitä tarvitsee. Lisäksi pakkauksessa on mainittu bambun olevan pandaystävällistä moso-bambua, jota pandat eivät käytä ravinnokseen, eikä sen kasvatuksessa tarvitse käyttää torjunta-aineita. Aion ostaa itselleni samanlaisen, kun seuraavan kerran tarvitsen uuden hammasharjan.


Löysin muuttolaatikosta nestemäiset vesivärini, joilla kokeilin pitkästä aikaa värittää. Kesti hetken ennen kuin muistin, kuinka niillä sai kaunista jälkeä, mutta lopputuloksesta tuli mun mielestä silti aika kiva, koska noilla maaleilla on helppo tehdä liukuvärjäyksiä.

Eilen Mymmeli tuli kylään mun luokse ja uhrattiin koko iltapäivä ja vähän illastakin ristipistoilun opettelulle. Niinkin yksitoikkoinen nyhväys on yllättävän hauskaa kahdestaan. Yksin tehdessä karkailevat langat vain ärsyttävät, mutta kaksin niille voi lähinnä nauraa ;D! Olen huomannut, että kirjontainnostus tarttuu helposti, kunhan ensin pääsee alkuun. Olen useammankin ystäväni opastanut tämän harrastuksen pariin ja yleensä ensimmäinen työ ei jää viimeiseksi...

En ole vielä halunnut tehdä kesästäni mitään tiivistelmäpostausta, koska elokuu on mun mielestä myös kesäkuukausi. Elokuun lopussa voisin harkita sellaisen kirjoittamista :).

-Helinä

perjantai 5. elokuuta 2016

Takaisin liikkumaan

Voin heti alkuun todeta, että tämä on kyllä ollut mun sitkein flunssani pitkään aikaan. Viimeksi flunssa kesti näin pitkään, kun olin ala-asteella keuhkoputken tulehduksessa. Vielä yskittää, nenä vuotaa aamuisin ja puhun vieläkin nenä-äänellä, kunnes ääni saattaa kadota yhtäkkiä kokonaan.
Yleiskunto on kuitenkin jo paljon parempi, jaksan nousta portaita ja kävellä paikasta toiseen hengästymättä. Otin tämän merkkinä siitä, että voisin vähitellen lisäillä liikuntaa mun päiviini.


Latasin kännykkääni ilmaisen "10 daily yoga poses" -sovelluksen. Sovelluksessa on nimensä mukaan 10 liikettä, joita pitäisi tehdä joka päivä 30 sekunnin ajan. Liikkeiden välissä on lepoaikaa 10 sekuntia, joten koko päivittäisen joogaliikeputken suorittamiseen menee noin 6,5 minuuttia.
Seassa on helppoja ja vaikeita liikkeitä, joista sovellus arpoo aina seuraavan liikkeen. Koko sovellus on aika kaukana oikeasta joogasta, mutta on sopinut mulle hyvin mun omiin tarkoituksiin. Yritän saada edes vähän liikkuvuutta ja lihasvoimaa takaisin ilman hengästymistä. Jos yskä on kadonnut
ensi viikkoon mennessä niin voisin kokeilla pitkästä aikaa juoksemista!



Kävin alkuviikosta kaupungilla ja löysin tarjouksesta Tanssitreeni-kirjan kahdella eurolla. Kirjassa on ensin lämmittelyosuus, jonka jälkeen on pienet koreografiat viiteen eri tanssilajiin; showtanssi, kabaree, bollywood, latinotanssi ja hiphop. En ole vielä testannut itse koreografioita,  mutta
lämmittelyliikkeet ovat olleet mun mielestä kivoja ja hyvin samantyyppisiä, mitä olen tehnyt tanssitunneillakin. Kirjassa on myös pari aukeamaa "baletinomaisia harjoituksia", kuten varvaskosketus (= tendu) :D. Ensimmäisenä aion kokeilla tuota bollywood-koreografiaa, koska mulle on tullut pari kertaa ikävä tuota tanssilajia sen jälkeen, kun en enää ehtinyt käymään koulun tarjoamilla tunneilla.


Keskiviikkona pääsin muuten vihdoin muuttamaan kokonaan tänne mun omaan asuntoon, kun muu perhe tuli takaisin kotiin. En ole vielä löytänyt mitään huonoja puolia yksin asumisesta. On ollut vapauttavaa kokata ruokaa pieninä annoksina ja tiskata vain muutamia astioita kerrallaan. Tiedän aina, missä kaikki mun tavarani ovat, koska kukaan muu ei ole siirtelemässä niitä. Saan siivota sillä hetkellä, kun huvittaa tehdä niin. Kaupasta ei tarvitse tuoda ruokaa 5 henkilölle, joten voin ostaa sellaista ruokaa, mitä kotona oli harvemmin. Tänään söin aamupalaksi vaniliarahkaa ja itse tehtyjä banaanilettuja. Ei valittamista :D.


Tällä hetkellä mulla ei ole nettiä täällä asunnossa, paitsi poikaystäväni ollessa paikalla (hänen kännykässään on tarpeeksi nopea netti läppäriin lähetettäväksi). Toistaiseksi en ehkä pysty postailemaan niin usein kuin ennen, mutta ensi kuussa mun pitäisi saada omaankin kännykkään hieman nopeampi netti (tällä hetkellä 0,25 Mbit/s :'DD).

-Helinä

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Aloe Vera -juomat

Useamman kerran on tullut mainittua täällä tai Instagramin puolella, että tykkään todella paljon aloe vera- juomista, joten tässä tulee oma postaus niistä. En muuten tällä hetkellä voi ottaa kuvia kameralla, koska sen ja koneen välinen piuha jäi omaan asuntoon. Siksi viime postauksissa kuvat ovat olleet vähän huonompilaatuisia.


Ensimmäisen kerran maistoin NOBEn aloe vera mango-juomaa serkkuni kanssa jossakin kahvilassa. Silloin hämmennyttiin, että mitä ihmeen sammakonkutua tässä juomassa on :D. Juomissa on siis sellaisia pehmeitä löllöjä hedelmälihanpaloja seassa. Näissä ei ole hiilihappoja, mikä on varmaan yksi syy, miksi tykkään niistä niin paljon. Eniten pidän vieläkin tuosta NOBEn mangojuomasta, vaikka olen paria muutakin makua maistanut. Tiedä sitten, johtuuko se siitä, että maistoin sitä itse ensimmäisenä. 

Toisella kerralla maistoin vähän halvempaa versiota (kuvassa vasemmalla), jonka löysin FilmTown-liikkeestä. NOBEn juomissa aloe veraa on 50 %, niin tässä oli vain 30 %. Lisäksi sokeria oli paljon enemmän. Sekoitin tämän halvemman omenatäysmehuun, koska yksinään siinä oli vähän tiskiainemainen maku. Omenamehuun sekoitettuna lopputulos oli kuitenkin todella hyvä ja olen tehnyt tuota sekoitusta muillakin aloe vera -juomilla. 

Pari viikkoa sitten Punnitse&Säästässä (en ole ihan varma taivutuksesta :D) oli tarjouksessa Njien juomia 1e/pullo, koska päiväykset olivat menossa vanhaksi. Kävin sieltä tietysti hamstraamassa useamman pullon serkun kanssa ja olivat mun mielestä todella hyvän makuisia. Niissäkin aloe veraa on 50 %, eikä ollut sitä pesuaineen makua ollenkaan. Pikkusiskoni ja poikaystäväni eivät silti voi sietää noita aloe vera- juomia. Pikkusiskoni reaktio oli: "Hyi, miten joku voi juoda tätä!" 



Muutama päivä sitten käytiin poikaystävän kanssa Citymarketissa etsimässä jotain herkkuja. Limsahyllyillä huomasin yllättäen kokonaisen hyllyn eri makuisia aloe veroja. Oli sitruunaa, kookosta, mansikkaa, mangoa, goji-marjaa ja monia muita. En ole aiemmin löytänyt noita tavallisista ruokakaupoista, joten olin aika innoissani :D.  Poikaystävä antoi mun valita niistä minkä tahansa, vaikka aika arvokkaita ovatkin (hän siis maksoi nuo ostokset). Päädyin maistamaan mansikan makuista versiota uudelta merkiltä. 
Maku oli sinänsä ihan hyvä, tavallisen teennäinen mansikan maku. Aloe vera -palat sen sijaan olivat todella paljon kiinteämpiä kuin aikaisemmissa mun maistamissa juomissa. En varmaan osta tämän Elo-merkin juomia uudestaan ainakaan ihan heti, koska olen tykännyt enemmän löllömmästä koostumuksesta.

Monesti näkee netissä keskustelua aloe veran terveysvaikutuksista. Itse en ole koskaan huomannut mitään, mutta enpä ole kovin aktiivisesti näitä juonutkaan. Monet hehkuttavat, kuinka tällaiset juomat ovat auttaneet milloin mihinkin vaivaan ja parantaneet ruuansulatusta ja niin edelleen. En tiedä, ovatko nuo yleiset avut joillain johtuneet plasebo-vaikutuksesta vai mistä. Itse en edes tiennyt, että näiden pitäisi vaikuttaa mihinkään, kun ensimmäisen kerran maistoin :D.

Aloe veran haittavaikutuksista löytyy myös useampi juttu, ensimmäisenä silmään osuvat maksavauriosta ja syövästä kertovat artikkelit. Monesti noissa puhutaan aloe vera -uutteesta, jota taisi tuossa Elo-merkkisessä juomassa olla 6 %, jos muistan oikein. Juon näitä itse todella harvoin, noin kerran kahdessa kuukaudessa (paitsi viime aikoina, kun oli se P&S tarjous), joten tutkimukset eivät ole kauheasti pelotelleet. Tietysti olisi hyvä, jos haittavaikutuksia pystyttäisiin tutkimaan jotenkin lisää, koska monet nettikeskustelujen mukaan juovat jopa pullollisen joka päivä.


Ajattelin loppuun mainita vielä yhden mun lemppariherkun. Tähän Fazerin Rio De Janeiro-suklaaseen olen jäänyt jollain asteella koukkuun, mutta onneksi kallis hinta vähän rajoittaa mua :D. Kesän aikana on mennyt jo 3 levyä, mikä on mulle aika paljon samaa suklaata. Toinen mun lempparisuklaa on Dammenbergin kiivi-sitruuna-valkosuklaa, mutta siinäkin hinta rajoittaa ostamista. 

Onko teillä lempisuklaita tai -juomia? :)

-Helinä