maanantai 26. elokuuta 2019

Ensituntuma yliopistoon

Elämä uudessa kaupungissa ja yliopistossa on lähtenyt hiljalleen käyntiin. Oikeat kurssit alkavat vasta ensi viikolla, mutta halusin tulla jakamaan vähän ensihetkien ajatuksia. Tanssin suunnalla ei täällä ole vielä tapahtunut mitään, koska jostain syystä syyskausi alkaa täällä todella myöhään.


Ihan heti alkuun, jo kesällä saapuneessa koulukirjeessä, mua ihmetytti onnittelut "maaliviivan ylittämisestä" koulupaikan saannin yhteydessä. Sehän tarkoittaisi, että kova työ ja omat tavoitteet loppuisivat tähän paikkaan, siis koulupaikan saantiin. Omasta mielestäni seison vasta lähtöviivan takana valmiina yrittämään ja olen saanut ainostaan luvan osallistua tähän koitokseen. Toki koulupaikan saaminen on vaikeaa, kuten olen itse saanut huomata menneinä välivuosina. Ehkä kirjeestä huokui muutenkin sellainen tietynlainen paremmuuden korostaminen, mikä ei oikein istu omaan arvomaailmaani ja sai tuon maaliviivan särähtämään erityisesti korvaani.

Ensimmäisen johdantopäivän jälkeen fiilikset olivat aika samanlaiset. Joka välissä onniteltiin, kuinka olemme nyt tarkasti karsiutunut joukko, vaikeita koetuksia läpäisseet ja jollain tavalla ylivertaisia verrattuna muihin hakijoihin, jotka eivät tällä kertaa päässeet sisään. Kaikki sellainen fanaattinen yliopistoylistys oli mulle jollain tavalla jopa yököttävää ja teki mun olon hankalaksi. Pääsykoe oli kuitenkin osittain sattumanvarainen karsija, koska siihen ei voinut kukaan valmistautua etukäteen. Tällä kertaa kokeessa oli aika paljon tehtäviä, joihin sovelsin fysiikan osaamistani, mikä kuulostaa vähän hassulta. En ainakaan itse koe millään tavalla valaistuneeni viime keväästä, kun en vielä ollut päässyt yliopistoon sisään.


Olen kiinnittänyt huomion myös siihen, ettei esimerkiksi ammattikorkeista puhuta samassa lauseessa yliopistojen kanssa. Jatkuvasti korostetaan verkostoitumisen, ystävystymisen ja ryhmäytymisen tärkeyttä, mutta ainakin tähän asti se on tarkoittanut vain eri yliopiston aineopiskelijoiden välistä verkostoitumista. Välillä on tuntunut jopa syylliseltä, kun olen ilmoittautunut yliopiston ulkopuolisiin harrastuksiin ja tulen tapaamaan siellä joitain yliopiston ulkopuolisia ihmisiä. Tuli sellainen tunne, että täällä kuuluu elää tietynlaisessa kuplassa, eikä sieltä saisi mielellään poistua.

Kaikki nämä fiilikset ovat mahdollisesti vain mun pään sisällä, mutta tällaisia ajatuksia ekat päivät ovat aiheuttaneet. Jollain toisella kokemus on varmasti ollut paljon positiivisempi ja iloisempi, mikä on hyvä juttu. Ehkä en itse vain osaa ottaa yllättävää kehutulvaa ja ylistystä vastaan, minkä vuoksi siitä aiheutuu tällainen vastareaktio. Varmasti jatkossa, kun alkuhöpinöistä päästään eteenpäin ja itse asian pariin, jää ylimääräinen hehkuttaminen pois opiskelun tieltä. Olen kyllä onnellinen opiskelupaikasta, tilat ovat upeat ja ihmiset  mukavia. En vain kestä sellaista itsensä jalustalle nostamista, miltä tämä alku on vaikuttanut.

Minkälaisia koulunalkufiiliksiä muilla on ollut? :)

-Helinä