maanantai 2. syyskuuta 2019

Etuoikeutettuna oleminen

Huomenna meillä alkaa vihdoin se oikea ja odotettu koulu, kahden viikon tutustumisen jälkeen. Tänään sain kolmen vuoden opintosuunnitelman suurinpiirtein valmiiksi ja nyt jäljellä on enää sen toteuttaminen. Ihanaa päästä oppimaan niin paljon uutta!


Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on tunne, joka liittyy etuoikeutettuna olemiseen. On jotenkin hassua, kuinka paljon opiskelijoista täällä Suomessa huolehditaan. Opiskelusta maksetaan opintotuen muodossa, ruoka ja asuminen on äärimmäisen halpaa, terveydenhuolto on edullista ja jopa osittain maksutonta. Edes biojätepusseja ei tarvitse itse ostaa, koska niitä tuodaan roskakatokseen lisää säännöllisesti! Koululta saa puoli-ilmaiset harrastukset ja liikuntaohjauksen, sekä upeat kirjastot, oikeastaan kaiken mitä voi ajatella ikinä tarvitsevansa ja paljon liikaakin. Välillä tuntuu olevansa niin hyvässä hoivassa, että ihan hävettää. Hävettää, kun tietää miten asiat monella muulla nuorella ovat.

Kiitollisuus on toinen tunne, joka kulkee jatkuvasti mukana. Se, että olen saanut oikeuden opiskella seuraavat viisi vuotta niin paljon kuin ikinä vain kykenen, on ollut kiinni niin monesta pienestä seikasta. Mukana on paljon hyvää tuuria, mutta myös valtiolta saatua avustusta. Ilman valtion apua mulla ei olisi ollut todennäköisesti varaa käydä edes lukiota. Ilman upeita opettajia elämäni aikana, en olisi oppinut pääsykokeessa tarvittavia taitoja. Jos en olisi käynyt TE-toimiston mulle maksuttomalla ammatinvalintapsykologilla, en luultavasti olisi koskaan osannut hakea tähän koulutukseen, johon mut lopulta hyväksyttiin. Monessa jutussa mulla on ollut onnea mukana ja sen seurauksena tässä olen, luomassa tulevaisuuden ammattitaitoani. Samaan aikaan, kun olen onnellinen omasta tilanteestani, koen onnettomuutta kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät enää usko omiin kykyihinsä unelmiensa tavoittelussa tai heillä ei ole siihen mahdollisuutta. Kaikkia heitä haluaisin auttaa ja kannustaa koko sieluni voimin, oli unelma sitten suurempi tai isompi. Pienien unelmien olemassa oloon en oikein usko, koska jokaisen haaveilijan unelmat ovat yhtä arvokkaita ja valtavia henkilölle itselleen.


Näihin teemoihin liittyen olen pohtinut syksyllä suoritettavaa tanssipedagogiikan lopputyötäni ja itseäni tanssinohjaajana. Olen päättänyt viedä tanssia sinne, missä sille harvemmin on annettu mahdollisuutta. Haluaisin antaa jokaiselle tanssista haaveilevalle mahdollisuuden ja rohkeuden tanssia, riippumatta omista lähtökohdistaan tai taustastaan. <3

-Helinä